Ruotsin salakuuntelulaki lykkääntynee vuodella

Kuuleeko Ruotsi? Lakiesitystä, joka päästäisi viranomaiset kuuntelemaan entistä laajemmin Ruotsin rajat ylittävää puhelin- ja nettiliikennettä, ajetaan läpi kovassa vastatuulessa.
13.3.2007 07:17 Tukholma - Ruotsin hallituksen esitys rajat ylittävän teleliikenteen salakuuntelusta on joutumassa eduskunnassa vastatuuleen. Sosialidemokraattien asettuminen lakiesitystä vastaan ei kaada hanketta, mutta käsittely pitkittyy.
Ruotsin entinen oikeusministeri Thomas Bodström ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ulrica Messing suosittelevat maanantai-iltaisten tietojen mukaan sosialidemokraattien eduskuntaryhmälle kielteistä suhtautumista kiisteltyyn lakialoitteeseen, joka antaisi viranomaisille laajat valtuudet maan rajat ylittävän teleliikenteen salakuunteluun. Lakialoitteeseen ovat jo aiemmin ottaneet kielteisen kannan ympäristöpuolue ja vasemmistopuolue.
Lain vastustajien voima ei riitä aloitteen kumoamiseen, mutta vähemmistöasemassakin mainutut puolueet voivat viivyttää lain käsittelyä vuodella. Pelkkä viivytys ja perusteellisempi keskustelu lain sisällöstä näyttää myös vastaavan sosialidemokraattien tavoitteita:
SVT:n uutisten haastattelussa Thomas Bodström toteaa, ettei hän halua evätä FRA:lta (Försvarets radioanstalt) mahdollisuutta puhelin- ja sähköpostiliikenteen seurantaan, mutta nykyinen lakiesitys kaventaa liiaksi yksilönsuojaa, eikä se myöskään ole ongelmaton oikeusturvan kannalta. Hallituksen kerrotaan yhä olevan tästä toista mieltä.
Olofsson: "Kuuntelussa ei ole mitään uutta"
Oman mausteensa keskusteluun lakiesityksestä on tuonut keskustalainen elinkeinoministeri Maud Olofsson, joka perjantaina totesi, ettei kuuntelussa ole mitään uutta. Muun muassa SVT:n uutisten mukaan Olofsson sanoi, että kaapeleissa kulkevaa teleliikennettä kuunneltiin hyvän aikaa ennen kuin valtiollisesta telelaitoksesta tuli Telia.
Olofssonin lausuman kumosi heti tuoreeltaan FRA:ta edustava Per Kjällnäs, jonka mukaan kuuntelu on kohdistunut vain satelliittivälitteiseen liikenteeseen ja ollut siten aivan laillista. Olofssonin lausuman hän arveli johtuvan silkasta väärinkäsityksestä.
Esitys ei ole uusi
Lakiesitys FRA:n valtuuksien lisäämisestä ei ole aivan uusi. Syksyllä valtaan astunut porvarihallitus on itse asiassa perinyt lakiin liittyvän pohjatyön aiemmalta, Göran Perssonin johtamalta hallitukselta.
Tiettävästi lakiesitystä muotoiltiin eduskunnan käsittelyyn alunperin jo viime kesän kynnyksellä, mutta hallitus ei vienyt esitystään näin pitkälle ilmeisesti siksi, että keskustelu kävi kuumana jo oikeusministeri Thomas Bodströmin ajaman, poliisin salakuunteluoikeuksien kasvattamiseen tähdänneen lakesityksen vuoksi. Eduskunnassa Bodströmin lakiesitys jätettiin lopulta lepäämään vuodeksi.
Syksyn vaaleissa valitun porvarihallituksen lakiesitys maan rajat ylittävän tele- ja internetliikenteen salakuuntelusta sai lopullisen muotonsa tammikuussa. Laki annettiin eduskunnan käsittelyyn viime viikolla kiivaan julkisen keskustelun saattelemana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (3)
Silti ruotsalaiset aikovat jatkaa, joten suomalaisten viestintä on edelleen vaarassa. Ja jos ruotsalaista ministeriä uskoo, jo tällä hetkellä.
Onkohan muilla kuin TeliaSoneralla Suomen sisäisen viestinnän sähköpostipalvelimet Suomen ulkopuolella.
No, porvarit lentävät hallitusvastuusta pihalle joka tapauksessa.
Ihmettelen, että nykyistä pääministeriä käydään nuoleskelemassa paikan päällä ympärieurooppaa.
Blair on jo mennyttä miestä, mutta saihan Katainenkin armollisen pikkuvisiitin gurunsa luokse - melko naurettavalla tavalla tosin.
Moinen jonotus mitä telkusta katsoin, on kaukana nykybisneksen etiketistä.
Laki vahingottaisi kaikin tavoin ruotsin julkista kuvaa.
Lopuksi, mitä tämmöisella yleensä tekee. Jokainen asiansa hoitava maa tietää tiedustelun temput, ja niistä ei toitoteta joka luupissa.