EU:n piraattidirektiivi sallisi yksityisen kopioinnin
22.3.2007 08:07 (päivitetty 08:27) Euroopan komission direktiiviehdotus siirtäisi vastuuta luvattomien kopioiden levittämisestä enemmän yrityksille, joiden verkoissa piraattikopioita levitetään. Ehdotusta vastustetaan vastakkaisissa leireissä, niin vapaampaa tiedon jakamista ajavissa järjestöissä kuin ohjelmistoalan etuja valvovassa BSA:ssa.
Euroopan parlamentin lakiasiain komitea antoi tukensa komission ehdotukselle tiistaina. Komitea kuitenkin teki esitykseen muutoksia muun muassa poistamalla sen vaikutuspiiristä patentit, jotka komissio siihen oli alun perin sisällyttänyt.
Ehdotus on jakanut mielipiteitä voimakkaasti, koska se käsittelee EU:n toimivaltaa rikosoikeudellisissa kysymyksissä.
Direktiivi olisi toteutuessaan ensimmäinen, joka tähtää kansallisten rikoslainsäädäntöjen yhdenmukaistamiseen. Jokaisen jäsenmaan olisi sitouduttava noudattamaan direktiiviä.
Sakkoja tai vankeutta
Jos ehdotus hyväksytään, tiedossa voi olla isot sakot tai jopa vankeutta työntekijöille sellaisissa yrityksissä, joiden verkkoja, palveluja tai ohjelmistoja on käytetty piraattikopioiden levittämiseen.
Esimerkiksi internet-palveluntarjoajat ja YouTuben kaltaiset video- ja musiikkipalvelut joutuisivat vastuuseen luvattomista kopioista, joita niiden kautta lataillaan.
Maksimirangaistus vakaviksi luokitelluissa, rikollisorganisaatioiden tekemissä rikoksissa sekä terveyttä tai turvallisuutta uhkaavissa rikoksissa olisi 300 000 euron sakko sekä neljä vuotta vankeutta.
Parlamentin komitea poisti ehdotuksesta yksityishenkilöiden omaan käyttöönsä tekemän kopioinnin, joka ei näin ollen olisi rangaistavaa.
Yksityinen kopiointi kiellettäisiin vain, jos se on tietoista ja tahallista tekijänoikeuksien rikkomista ja jos sillä tavoitellaan taloudellista hyötyä.
Business Software Alliancen mielestä direktiiviehdotus viestittäisi yksityishenkilöille, että luvaton kopiointi internetistä on hyväksyttävää.
Yllytyskin kriminalisoitaisiin
Direktiiviehdotus kriminalisoisi myös avunannon ja yllyttämisen henkisen omaisuuden loukkaamiseen, kuten tekijänoikeuksien suojaamien elokuvien tai musiikin kopioimiseen.
Direktiiviin liittyvä yllytysklausuuli auttaisi tekijänoikeuksien haltijoita jahtaamaan luvattomien kopioiden levittäjiä. Samalla se vaikeuttaisi yksityisten ihmisten luvattoman kopioinnin seurantaa.
Sekä kansalaisjärjestöjen että BSA:n mukaan yllytysklausuuli on virhe. BSA sanoo olevansa ”hyvin pettynyt” siihen, että EU:n parlamentin komitea päätti pitää sen esityksessä.
Vapaita ohjelmistoja puolustava Foundation for a Free Infrastructure sanoi, että direktiiviehdotus tekee innovaatiosta rikollista.
Myös osa laitevalmistajista, muiden muassa Nokia, on IDG:n mukaan aiemmin ilmaissut huolensa ehdotuksesta.
Asiaa käsitellään parlamentin täysistunnossa huhtikuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Salcompin tulos painui pakkaselle
10.02.2009 Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihto pieneni loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi myös markkinaosuutensa pienentyneen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













Kommentit (7)
Sinänsä kyllä ihan kiva että tekijänoikeusfarssia pyritään järkeistämään. Tuo ehdotus ei vaan kuulosta ihan loppuun asti mietityltä.
Hohhoijaa tuo "innovaatiota". Avoimen lähdekoodin ohjelmistoista vain prosentti on innovatiivisia. Muu osa on lähinnä varastamista niiltä, jotka ovat aikaisemmin investoineet kyseiseen ideaan ja testanneet idean toimivaksi.
Niin on myös Ikean muotoilu! Silti Ikeasta pidetään, sillä huonekaluissa on otettu hyviä uusia muotoiluideoita ja toteutettu ne tavallisen kaduntallaajan kukkarolle sopivasti. Alkuperäinen ideoija ei tässä mitään menetä, eikä kyse siis ole varastamisesta vaan kopioimisesta - kopiointi ei ole varkaus.
Tämä on hyvä analogia avoimeen softakehitykseen.
Lisäksi huomauttaisin, että nimenomaan avoimen koodin Firefox pakotti Microsoftin tekemään Internet Explorerista uuden version. Tällä tavoin avoimen koodin tuoma kilpailullinen paine pitää monopolitilanteessa toimivan yhtiönkin varpaillaan.
Ja softassa alkuperäinen idoija nimeoomaan menettää. Idean työstäminen ja testaaminen on erittäin kallista. Kun tuo vaihe on tehty ja pitäisi ryhtyä kuolettamaan investointia, ovatkin toiset ilmaisella apajalla. Kyllä se varkautta on. Ideavarkautta.