USA haluaa kaikista sormista jäljet rajalla
22.3.2007 11:08 Yhdysvallat kaavailee rajamuodollisuuksiinsa uudistusta, jonka myötä maahan saapuvilta otettaisiin sormenjäljet jokaisesta sormesta. Nyt maahan saapuvien muun maalaisten on annettava jäljet molempien käsien etusormista.
Sormenjäljet skannataan Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan DHS:n (Department of Homeland Security) tietokantaan, josta ne voidaan tarvittaessa hakea vertailtavaksi poliisiviranomaisten rekisterien kanssa.
Daily Telegraph -lehden mukaan uudistusta kokeillaan kymmenellä lentoasemalla. Uudistuksen pitäisi ulottua kaikille Yhdysvaltain lentoasemille vuoden sisällä.
Yhdysvaltain viranomaiset ovat vakuutelleet, ettei ”kymmensormijärjestelmä” vie merkittävästi enempää aikaa rajamuodollisuuksissa kuin nykyinen, noin 15 sekunnin etusormiskannauskaan.
Out-law.comin mukaan DHS on pidättänyt 1 800 epäiltyä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain lentoasemilla otettiin käyttöön biometrinen tunnistus. Sormenjäljet on otettu 80 miljoonalta ihmiseltä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
lupaan etta lahitulevaisuudessa toiveesi toteutuu esim 5v ja jonain paivana esim 10v loydat mikrosirun ihosi alta"turvallisuuden takia" isoveli valvoo,ja huolehtii entista kuristavammin,ja tietaa oman elamasi paremmin kuin itse.
Et sattumoisin satu kirjoittamaan juuri Yhdysvalloista käsin, kun ääkköset puuttuvat?
Näinhän siinä tulee käymään. Ei siihen valitettavasti ennustajan lahjoja tarvita :/
Mikä nyt sitten on väärin, rikokset tottakai, mutta tuosta voi tulla hieman liukuva käsite...
Mikäköhän mahtaa olla se todellinen yleinen uhka, jonka takia KAIKISTA pitää ottaa tälläiset tiedot ? Ymmärtäisin tämän jos eläisimme scifi maailmassa, jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Tästähän on kirjallisuudessa jo kaukaa visioita..
Kannattaa aina pitää kirkkaana mielessä, että Oikeat Rikolliset keksivät jokatapauksessa keinot kiertää nämä järjestelyt. Heitä tälläinen näpertely ei rajoita, se on lähinnä hidaste.