Mozilla moittii bugijulkaisijoita
27.3.2007 08:18 Ohjelmistohaavoittuvuuksia etsivillä tietoturvatutkijoilla on liikaa valtaa tietoturva-aukkojen korjaamisprosessissa, sanoo Mozillan tietoturvapäällikkö Window Snyder.
Snyderin mukaan ohjelmistoalan ajama haavoittuvuuksien raportointimalli on saanut tuulta purjeisiinsa, mutta tutkijapuolella on avaimet käsissään.
– [Tietoturvatutkijoilla] on kaikki valta. He päättävät, koska he julkaisevat [haavoittuvuuden], ja he päättävät siitäkin, onko ohjelmistotoimittaja tarpeeksi nopea, Snyder sanoi News.comin mukaan viikonloppuna hakkerien ShmooCon-tapahtumassa.
Snyderin mielestä ohjelmistoyhtiöille pitäisi antaa 30 päivää aikaa valmistaa ja julkaista korjauspäivitys ennen kuin haavoittuvuus tuodaan julkisuuteen.
Ohjelmistotoimittajat kantavat Snyderin mukaan vastuuta niille raportoiduista haavoittuvuuksista. Moni on tästä eri mieltä.
Hidasta hommaa
Ohjelmistovalmistajia on kritisoitu hitaasta haavoittuvuuksien korjaamisesta. Ei ole tavatonta, että haavoittuvuuden löytämisestä kuluu kuukausia siihen, että ohjelmiston valmistaja on tehnyt siihen korjauspäivityksen.
Esimerkiksi Microsoft ja Oracle, joiden tuotteista etsitään ja löydetään jatkuvasti haavoittuvuuksia, ovat siirtyneet aikataulutettuun korjauspäivitysten julkaisuun.
Microsoft on sanonut, että aikataulutus parantaa korjausten laatua ja helpottaa niiden elämää, jotka korjauspäivitykset joutuvat asentamaan.
Ohjelmistoalaa syytetään tämän tästä myös ylimielisyydestä. Moni tietoturva-aukkoja raportoinut on turhautunut, kun mitään ei tapahdu ohjelmistoyhtiössä ongelman korjaamiseksi.
Vuosien kädenvääntö
Haavoittuvuuksien julkaisemisesta on keskusteltu kiivaasti vuosia.
Ohjelmistovalmistajat ovat ajaneet omaa vastuulliseksi kutsumaansa julkistamistapaansa, jossa haavoittuvuus raportoidaan ensin vain tuotteen valmistajalle. Näin ohjelmistovalmistajalle jää aikaa korjata haavoittuvuus ennen kuin se tulee julkisuuteen ja rikollisten saataville.
Vastakkainen leiri taas uskoo, että kaikkien haavoittuvuuksien julkituominen on ainoa tapa varmistua siitä, että ohjelmistojen valmistajat todella korjaavat virheet, ja vieläpä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Julkaisemista ajavien mielestä vastuullinen julkaiseminen on vain ohjelmistoalan markkinointitermi; rikolliset löytävät haavoittuvuudet joka tapauksessa, tuodaan ne julki tai ei. Siksi parempi olisi pakottaa valmistajat korjaamaan ohjelmansa mahdollisimman nopeasti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Avoin normi
10.02.2009 Sosiaaliset mediat muuttavat ihmisten käytöstä ja yhteisöjen normeja.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












