Tietoturvauhat lisääntyvät vakoiluohjelmien tahdittamina
28.3.2007 13:17 Vakoiluohjelmat ovat tietoturvayhtiö Trend Micron mukaan tällä hetkellä suurin haittaohjelma- ja samalla tietoturvauhka. Uhista on tullut entistä kohdennetumpia ja ne leviävät ensisijaisesti www-sivujen kautta.
Vakoiluohjelmien määrä kasvoi Trend Micron tutkimuslaboratorion mukaan tällä vuosineljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Tietojen kalastelu eli phishing on yleistynyt ja hyökkäykset ovat muuttuneet tarkasti kohdennetuiksi.
Vakoiluohjelmien suosiota selittää yhtiön mukaan niistä suoraan saatavat voitot, joiden arvioidaan nousevan jo miljardeihin dollareihin.
Trend Micron mukaan tietoturvauhat leviävät verkkosivujen kautta muun muassa siksi, että internetin käyttäjämäärä on kasvanut 34 prosentilla kahden viime vuoden aikana. Lisäksi yritykset käyttävät erilaisia verkkopohjaisia sovelluksia entistä enemmän, mikä tarjoaa haittaohjelmien tekijöille uusia keinoja päästä käsiksi tiedostoihin.
Haittaohjelmat vakoilevat
TSPY_BANKERin, TSPY_GULDUNin ja TSPY_BANCOSin kaltaisilla vakoiluohjelmilla kalastellaan erityisesti verkkopankkitunnuksia. Viime aikoina vakoiluohjelmat ovat kiusanneet myös verkkopelaajia, joiden pelirahat kiinnostavat haittaohjelmien tekijöitä.
Liikkeellä on lisäksi sellaisia vakoiluohjelmia, jotka tuhoavat vain tiettyjä tiedostotyyppejä, kuten musiikki- ja videotiedostoja.
Tammikuussa tilastokäyriä väänsi Small-troijalainen, joka levisi Euroopassa riehuneiden myrskyjen varjolla tekaistuissa uutisviesteissä.
Vaikka alkuvuosi oli haittaohjelmien suhteen vilkas, Trend Micro ei usko, että edellisvuosien tahtiin päästäisiin jatkossa.
Spämmitahti laantuu, mobiilirintamalla hiljaista
Roskapostin määrän kasvu on hidastunut viime vuodesta. Englanninkielisen roskapostin määrä kasvoi alkuvuonna 19 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Seuraavaksi eniten liikkeellä on japanin- ja kiinankielisiä roskaposteja. Yleisintä on edelleen kaupallinen ja taloudellinen roskaposti.
Mobiililaitteisiin suunniteltujen haittaohjelmien määrä on Trend Micron mukaan pysynyt alhaisena. Yhtiö ennustaa mobiilihaittaohjelmille hidasta mutta tasaista kasvua seuraavan puolen vuoden aikana.
Mobiiliuhista yleisimpiä ovat Symbian-haittaohjelmien aiheuttamat tartunnat. Mobiilikäyttäjät suosivat Symbian-käyttäjärjestelmiä, eikä Linux- tai Windows-puhelimien suosio ole vielä noussut sen tasolle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (1)