Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hävisi valituksen Britanniassa

Superkrakkeri passitetaan Yhdysvaltoihin

3.4.2007 17:16 Isobritannialainen tietokoneasiantuntija joutuu vastaamaan Yhdysvalloissa syytteisiin, joiden mukaan hän tunkeutui 97:ään hallituksen tietokoneeseen ja aiheutti satojen tuhansien vahingot.

Gary McKinnon pidätettiin vuonna 2002. Syytteiden mukaan hänen onnistui päästä laittomasti muun muassa Pentagonin, laivaston ja Nasan tietojärjestelmiin.

McKinnon myöntää hakkeroineensa tiensä tietokoneisiin, mutta kiistää aiheuttaneensa mitään vahinkoa. Hän hävisi valituksen aiemmasta päätöksestä, jonka mukaan hänet on luovutettava USA:han oikeuden eteen.

Asiasta päättäneet tuomarit eivät löytäneet mitään perusteita aiemman luovutuspäätöksen kyseenalaistamiseksi. McKinnonin lakimiehet taasen katsovat luovutuksen rikkovan hänen ihmisoikeuksiaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.