Tekijänoikeudet siirtyvät uuteen superministeriöön

Kauppa- ja teollisuusministeriöstä rakennetaan superministeriötä.
15.4.2007 21:57 Viimeiset pari vuotta kovaa keskustelua aiheuttaneet tekijänoikeudet siirretään pois opetusministeriöstä. Uudessa hallituksessa ne hoidetaan keskustalaisen ministerin johtamassa superministeriössä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön pohjalle rakennettavaan uuteen ministeriöön siirretään myös työvoima-asiat työministeriöstä ja aluepolitiikka sisäministeriöstä. Uuden ministeriön nimeksi tulee mahdollisesti työ- ja elinkeinoministeriö
KTM on jo ennestään katsonut teollisten oikeuksien perään. Maailman digitalisoituessa ja eri toimialojen rajojen hämärtyessä tekijänoikeudet ovat lähentyneet muita teollisia oikeuksia.
Teollisuus- ja suuret mediayhtiöt ovat kannattaneet tekijänoikeuksien viemistä KTM:n alaisuuteen. Opetusministeriön on katsottu suhtautuvan tekijänoikeuksiin vanhakantaisesti pelkästään taiteellisina oikeuksina.
Sisältöteollisuus puolestaan on lobannut vahvasti opetusministeriön puolesta. Sisällön tuottajat pelkäävät jäävänsä suurten yritysten jalkoihin uudessa ministeriössä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa 09:41
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Verkon pahikset tunkevat pankkitileille 16:39
- Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta 16:01
- Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut 15:50
- Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen 15:14
- Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella 12:25
- Lisää
-
266 e
Acer Aspire 5810T (Core 2 Solo SU3500, 4 Gt, 15,6", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
231 e
Sony Vaio VGN-CS31S (Core 2 Duo T6500, 4 Gt, 14,1", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone
-
120 e
-
106 e
Lenovo Thinkpad W500 (Core 2 Duo T9600, 2 Gt, 15,4", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
103 e
Apple MacBook Pro (Core 2 Duo 2,66 GHz, 4 Gt, 17", OS X), kannettava tietokone








Kommentit (11)
Ojasta allikkoon.
taas tässä mennään suuryritysten pillin mukaan. tarkoittaako tämä nyt sitä että musiikki ei ole taidetta?
Siihen asti Opetusministerissö häärää Jukka Liedes, joka istuu myös ESEKin hallituksessa. Se ei tosin ole menoa haitannut. Hän valmisteli myös Lex Karpelan.
Jos sama meno jatkuu ja hän on nyt viimeistä vuotta hääräämässä siellä, niin sen kai kannattaisi nyt "ottaa ilo irti" siitä että viimeistä vuotta...10 uutta Lex Karpelaa vireillä ja koko kansa linnaan, kun kansa lataillut mp3:sia.
Eli suosittelen varautumaan hirveeseen vuoteen. Painajainen lienee ohi vasta vuonna 2008!
Painajainen Arkadianmäellä osa I loppui kun Tanja Saarelan ura loppui kulttuuriministerinä. Nyt edessä "Painajainen Arkadianmäellä osa II". Jukka Liedes viimeistä vuotta puikoissa. Ottaako ilon irti ?? Varautukaa.
Suomi on isoisten jaloissa näissä asioissa.Esimerkiksi ulkomaalaiset rapparit pöllivät suomalaisten taidetta kenenkään estämättä, benecolit becelöityvät suitsaitsukkelaan, xylitolit jonottavat vapaudenpatsaan juurella kunnes oma kansallinen kilpailija on saatu markkinoille, SEC hidastelee suomalaisyritysten levittäytymistä, mutta innovaatiot omitaan imperialistisesti, upotetaan osaksi suuryhtiön tuotesegmenttiä ja alkuperäinen kehittäjä jää nuolemaan näppejään.
Joo, ei tämä uudistunut KTM meitä varmaan autuaaksi tee sekään, mutta ainakin asiantuntemus esim DVD:n tai Internetin perus teknisten kysymysten ymmärtämisestä varmaan lisääntyy, eri asia sitten ovatko uudet virkamiehet eettisesti sen suoraselkäisempiä kuin Liedeskään. No, se jää nähtäväksi ja nyt on myös hyvä mahdollisuus vaikuttaa siihen kenelle mitäkin vastuita tulee ja minkälaiseksi hänen mielipiteensä eri asioista muodostuu.