Piraattipuolue pelkää toimintansa kieltämistä
16.4.2007 15:13 Tukholma - Uusi EU-direktiivi saattaa kieltää ruotsalaispiraattien poliittisen toiminnan. Piraattipuolueen puheenjohtaja Rickard Falkvingen mukaan lakiteksti on tulkittavissa niin, että jo kriittinen suhtautuminen nykyiseen tekijänoikeusjärjestelmään on rikos sinänsä.
Piraattipuolueen toiminta käy vaikeaksi, mikäli EU-parlamentti lähipäivinä hyväksyy uuden IPRED2-direktiivin. Puolueen lehdistötiedotteen mukaan matkan varrella vesittynyt direktiivi sisältää yhä muotoiluja, joiden mukaan piraattikopiointiin liittyvä avunanto sekä kannustava ja muu myönteinen argumentointi piratismin puolesta voitaisiin sellaisinaan tulkita jopa vankeusrangaistukseen johtaviksi teoiksi.
Puolueen puheenjohtaja Rickard Falkvingen mukaan uudella direktiivillä olisi useita yhteiskuntaa ja teknistä kehitystä vahingoittavia seurauksia.
Falkvingeä huolestuttaa esimerkiksi teleoperaattorien tarve ryhtyä seuraamaan asiakkaidensa nettiliikennettä piraattien pyydystämiseksi, kun tekijänoikeuksien haltijat saavat oikeuden entistä suorempaan toimintaan tekijänoikeusrikkomusten selvittelyssä. Poliittisen toiminnan ja keskustelun uskotaan puolestaan hankaloituvan, mikäli jo vallitsevan tekijänoikeusjärjestelmän kritiikki sellaisenaan kriminalisoitaisiin.
Falkvingen mukaan musiikki- ja filmiteollisuus ovat toivoneet lakitekstin muotoilua siten, että jopa passiivinen piraattikopioinnin hyväksyntä voisi johtaa rangaistuksiin. Tämä etenkin teleoperaattorien toimintaan liittynyt ehdotus kuitenkin äänestettiin kumoon jo ennen direktiivin lopullista käsittelyä.
Piraattipuolueen äänisaalis Ruotsin viimesyksyisissä eduskuntavaaleissa oli 0,63 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alkio: Vanhempien täytyy tiedostaa tietoturva
09.02.2007 F-Securen toimitusjohtaja Kimmo Alkio ennustaa haittaohjelma- ja roskapostitulvan kasvavan tänäkin vuonna.
Kolme vuotta sitten
Conficker-mato pysäytti Ranskan ilmavoimien hävittäjät
09.02.2009 Ranskan laivaston järjestelmään päässyt Conficker-verkkomato piti hävittäjäkoneet maassa ja sai sotilaat turvautumaan puhelimeen ja fakseihin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (10)
Kumma kun EFFI ei ole vielä puuttunut asiaan sillä tämä rajoittaisi sananvapautta jos ei saa edes enää kritisoida.
poikkeuksen tekemiseen pitää olla kansan tahto. Esim. Ruotsissa taitaa 50% kansasta käyttää p2p verkkoja, on aika varmaa, että kansan tahto ei ole että joka keskustelu asiasta kielletään. Siten kyseinen direktiivi on euroopan ihmisoikeussopimusken vastainen.
Lisäksi se tuskin on ihmisoikeussopimuksen mukaisesti "välttämätön".
EU on katsonnut että ihmisoikeussopimus on samanasteinen säädös kuin EU perustustamissopimus. Se merkitsee sitä, että alempitasoisilla säädöksillä esim. direktiivillä ei voida tehdä poikkeuksia siihen. Asetukset ja ihmisoikeussopimus on suoraan sovellettavaa oikeutta. Koska kys. direktiivi olisi ihmisoikeussopimuksen vastainen, niin se ei ole voimassa olevaa oikeutta, vaikka se säädettäisiiin. Eli se on vaan direktiivi josta ei kansan pidä välittää yhtään mitään. Sitä ei saa kuitenkaan viranomaiset käytännössä soveltaa. Ja jos ne soveltaa sitä, niin loukatulla on valtiolta oikeus vahingonkorvaukseen.
Tarkemmat perustelut ja lähteet.
10 artikla.
Sananvapaus
1. Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.
2. Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.
http://www.ihmisoikeudet.net/Lakijaturva/lakijaturva_4_3_a.html
2.1.1. Perusoikeuksien kunnioittaminen unionissa: yleinen kehitys
Sananvapautta käsitellään hyvin Kari Uotin väitöskirjassa sivuilla 213-225
Kari Outin väitöskirja: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/julki/vk/uoti/euroopan.pdf
OIKEUSPERUSTA
Perusoikeuksien turvaaminen on olennainen osa Euroopan yhteisön oikeutta. EY:n perustamissopimuksessa tai sopimuksessa Euroopan unionista ei kuitenkaan ole luetteloa perusoikeuksista. Vain miesten ja naisten samapalkkaisuus on ollut alusta asti sisällytettynä EY:n perustamissopimuksen 119 artiklaan.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on jo varhaisessa vaiheessa tunnustanut perusoikeudet yhteisön tasolla ja kehittänyt niitä jatkuvasti. Perusoikeudet kuuluvat tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti yleisiin oikeudellisiin periaatteisiin, ja ne ovat yhteisön normien arvojärjestyksessä yhteisön primaarioikeuden kanssa samanarvoisia.
Nämä yleiset oikeudelliset periaatteet on tunnustettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa (F artiklan 2 kohdassa), jossa EU velvoitetaan kunnioittamaan perusoikeuksia sellaisina kuin ne on taattu 4. marraskuuta 1950 allekirjoitetussa yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus) ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä. Tämän lisäksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 11 artiklan 1 kohdan (J.1 artiklan 2 kohdan) viidennessä luetelmakohdassa ja K.2 artiklan 1 kohdassa sekä EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan 1 ja 2 kohdassa (130 u artikla) viitataan perusvapauksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Lisäksi Euroopan yhtenäisasiakirjan johdanto-osassa viitataan Euroopan ihmisoikeussopimukseen.
http://www.europarl.europa.eu/factsheets/2_1_1_fi.htm
Siten Vanhasella on taas kaksi vaihtoehtoa:
1. Jättää kysymättä oikeusoppineilta, onko se perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien vastainen. Ja toivoa ettei kukaan huomaa mitään outoa. Toivoo vaan että kansa vakuuttuu lain huolellisesta valmistelusta mikäli asiaa on kysytty opetusministeriön Jukka Liedekselta ja tekijänoikeusjärjestöiltä.
2. Kysyä oikeusoppineilta, jotka toteavat kyseisen direktiivin olevan perustus ja ihmisoikeuksien vastainen, mutta pokkana vaan siitä huolimatta säätää laki väärässä järjestyksessä ilman toimivaltaa. Ja toivoa ettei kukaan tajua lain olevan laiton.
Vanhanen on suosinut 2-tekniikkaa viime aikoina. Mm. lapsiornolain säätämisen yhteydessä kysyttiin Turun oikeustieteellisen mielipidettä. Yliopisto totesi, että lapsipornolaki on selvästi perustuslain vastainen. Käytännössä sen pitäisi tarkoittaa sitä, että siihen ei ole ollut toimivaltaa säätää normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä. Toisin sanoen laki on säädetty ilman toimivaltaa eivätkä viranomaiset saa sitä soveltaa.
Ihan sama asia kuin jos Jaska kadulta sanoisi että tässä on uusi "laki". Ihan sama asia kuin jos eduskunta säätää lain ilman toimivaltaa siihen (väärässä järjestyksessä).
Seurataan mielenkiinnolla mitä uusia lakeja uusi hallitus alkaa säädättämään ja kuinka väärässä järjestyksessä. Kaikki ei joka tapauksessa ole kohdallaan, jos kyseinen direktiivi tulee suomeen.
Muisteloksi vielä Vanhasen edelliset tempaukset. Turun yliopiston lausunto lapsipornolakiin:
21 Turun yliopisto
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta esittää lausuntonaan seuraavaa
.
Page 30
Lausuntopyynnön pohjana oleva ehdotus on ilmeisellä tavalla perustuslainvastainen.
Ehdotuksen mukaisella lailla säädettäisiin salainen ennakkosensuurijärjestelmä, joka
perustuisi ehdotuksen mukaan internet-operaattorien vapaaehtoiseen toimintaan,
mutta jonka tarkoituksena olisi viranomaistoimin estää poliisiviranomaisen
lainvastaiseksi epäilemän viestin vastaanottaminen. Sensuurin sisältö perustuisi
poliisiviranomaisen ylläpitämään listaan internet-osoitteista
Lähde.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ
LAUSUNTOKOOSTE
Viestintämarkkinaosasto
9.6.2006
Kirsi Miettinen
Viite:
Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö Dnro LVM
041:00/2006
Asia:
Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista; hallituksen
esitysluonnoksesta annetut lausunnot
Herätkää, kaikilla ei ole juristin koulutusta!
Huolimatta siitä, että syyte (kaikkien kolmen oikeusasteen läpi käytyään) todettaisiin pätemättömäksi, jää tavallinen kansalainen aina tappiolle. Hävinnyt osapuoli maksaa kyllä lakimieskulut, mutta kuka laskee ne lukuisten tuntien tappiot, jotka itselle keertyvät kun joutuu järjestelemään aikataulujaan ja sopimaan erinäisiä kuulemisia ja oikeuskäsittelyitä.
Moni saattaa väsähtää jo ensimmäisten käsittelyjen jälkeen ja tunnustaa syyllisyytensä mihin tahansa tekijänoikeus/lastensuojelu/yms. järjestön määrittelemään rikokseen kunhan vain pääsee rauhaan.
Näin meitä viedään... kuin pässiä narussa.
Irtisanon liittymän samalla sekunnilla. Aivan sama asia on jos teleoperaattori aloittaa puheluiden laajamittaisen kuuntelemisen sillä perusteella mitä puhut... Tästä tulee ihan KGB ja Stasi mieleen?