Suklaapatukalla saa yhä salasanoja
17.4.2007 14:12 (päivitetty 14:20) Infosecurity Europe tutki, miten helposti työkoneen salasanan saa toimistotyöntekijältä. Helposti, kävi ilmi. Yllättävän helposti salasanan saa urkituksi it-ammattilaiseltakin.
Peräti 64 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi antavansa työkoneensa salasanan, jos palkintona on suklaapatukka ja viehättävä hymy.
Täsmälleen samaa kokeiltiin kolme vuotta sitten. Tuolloin tulokset olivat vielä huonompia kuin nyt, mutta ero on hyvin pieni; oppi ei ilmeisesti ole mennyt perille, tai sitten siitä ei piitata.
Kysely tehtiin lontoolaisella juna-asemalla. Siihen osallistui 300 toimistotyötekijää.
Toisessa, it-ammattilaisille tietoturvatapahtumassa tehdyssä tutkimuksessa paljastui The Registerin mukaan, että osaajakin haksahtaa.
Ammattilaisilta kysyttiin ensin, tietävätkö he kaikkein yleisimmin käytetyn salasanan. Sitten heiltä kysyttiin heidän omaa salasanaansa. It-väestäkin peräti 22 prosenttia paljasti tässä vaiheessa oman salasanansa.
Niistäkin it-ammattilaisista, jotka ensin kieltäytyivät paljastamasta salasanaansa, hämmästyttävän moni meni vipuun sosiaalisen hakkeroinnin (social engineering) avulla. Jopa 42 prosenttia it-ammattilaisista tuli paljastaneeksi salasanansa, kun heiltä urkittiin, perustuuko se esimerkiksi heidän lapsensa nimeen tai lempijalkapallojoukkueeseen.
Vastaajista 71 sanoi vaihtavansa salasanaansa kuukausittain. Tosin melkein puolet ilmoitti käyttävänsä samaa salasanaa myös henkilökohtaisiin tarpeisiinsa, kuten verkkopankkiin ja -ostoksiin.
Keskimäärin vastaajilla oli työhön liittyviä salasanoja viisi.
Viidesosa vastaajista sanoi, että heidän organisaatiossaan ei enää käytetä salasanoja, vaan esimerkiksi biometristä tunnistautumista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (17)
tutkimus on juuri sellainen miltä se kuulostaakin.. eli vitsi, älkää sitä tosissanne ottako.
Nyt kaikki tietää ne - entä sitten?
Kuinka moni muu omistaa saman?
Enimmäkseen käytän samaa salasanaa lähes kaikkialla..
En kuitenkaan tuota.
- P1mp3ro
- P1mpp1
- Tuh3ro
- Nänn1t
- T1ss1t