Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puoli prosenttia it-budjetista tietoturvaan

Tietovuoto maksaa 1,3 miljoonaa

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

25.4.2007 10:26 McAfee tutkitutti Datamonitorilla tietovuotojen vaikutuksia yrityksiin. Tutkimuksen johtopäätös oli, että vuoto voi kaataa isonkin yrityksen.

Peräti 33 prosenttia Datamonitorin tutkimukseen osallistuneista totesi, että tietovuoto voisi pakottaa heidän yhtiönsä panemaan lapun luukulle.

Keskimäärin yhden tietovuototapauksen hinnaksi tuli 1,8 miljoonaa dollaria eli 1,3 miljoonaa euroa.

Luku perustuu 23 prosentin osuuteen vastaajista. Loput vastaajat eivät pystyneet määrittelemään rahallisia vahinkojaan tapauksen jälkeen.

Vaikka vuotanutta tietoa ei olisi käytetty hyväksi, pelkkä asiakkaille tiedottaminen maksoi yhtiöille keskimäärin 268 000 dollaria eli noin 197 000 euroa.

Vastanneista 60 prosenttia sanoi joutuneensa tietovuodon uhriksi vuoden aikana. 61 prosenttia uskoi, että vuodon takana oli yhtiön oma työntekijä.

Keskimäärin vastaajat sanoivat yhtiönsä käyttävän tietoturvaan vain noin 0,5 prosenttia niiden it-budjeteista.

Vain kuusi prosenttia vastaajista ilmoitti voivansa olla varmoja siitä, että heidän tietojaan ei ollut vuotanut viimeisten kolmen vuoden aikana vääriin käsiin.

Tutkimukseen osallistui yli 1400 it-päättäjää vähintään 250 hengen yrityksistä Yhdysvalloista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Ranskasta, Saksasta ja Australiasta.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.