Korttihuijarien uhreja joutui lapsipornoepäiltyjen listalle
11.5.2007 12:06 Satojen brittien uskotaan joutuneen lapsiporno-ostoksista epäiltyjen listalle siksi, että heidän luottokorttitietonsa olivat joutuneet vääriin käsiin, BBC kertoi torstaina.
Operation Ore -nimisessä hankkeessa on tutkittu yli 7 000:n laitonta pornografista materiaalia verkosta ostaneen britin tekemisiä. Epäillyistä 2 300 on todettu syyllisiksi.
BBC:n kuulemat lakimiehet ja tietotekniikan asiantuntijat uskovat kuitenkin, että monet lapsipornon ostamisesta pidätetyistä olivat syyttömiä luottokorttipetoksen uhreja.
Operaation toteutusta kritisoineiden mielestä poliisi ei ole tutkinut riittävän tehokkaasti sitä, olivatko epäillyt joutuneet korttihuijarien uhreiksi.
Noin 2 000 ihmistä joutui olemaan tutkittavana useita kuukausia ennen kuin syytteistä heidän kohdallaan luovuttiin.
Poliisi myöntää, että osa listan henkilöistä on voinut olla syyttömiä lapsipornojuttuun. Viranomaiset kuitenkin kiistävät väitteet siitä, että syyttömiä olisi tuomittu.
Child Exploitation and Online Protection Centre -keskuksen johtaja Jim Gamble piti operaatiota onnistuneena. Hänen mukaansa yli 90 prosenttia poliisin kiinni ottamista on tunnustanut rikoksensa.
Operation Ore on Britannian laajin internet-pedofiileja vastaan suunnattu poliisihanke. Operaatio käynnistyi toukokuussa 2002 brittipoliisin saatua amerikkalaisilta virkaveljiltään listan niiden henkilöiden nimistä, joiden luottokorteilla oli ostettu lapsipornoa Landslide-nimisen yhtiön sivuston kautta.
Teksasilaisen Landsliden kautta lapsipornoa oli ostettu kaikkiaan 250 000 henkilön luottokorteilla eri puolilta maailmaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Uusi Kindle tulee myös matkapuhelimiin
10.02.2009 Amazonin Kindle-e-kirjalukijassa on parempi akunkesto, enemmän muistia, puhesyntetisaattori -- ja sen ohjelmisto käännetään myös matkapuhelimiin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)
Moni tällaisen syytteen saanut on dokumentoidusti tehnyt itsemurhan syytteen totaalisen lokaavuuden vuoksi. Syyttömyys ei riitä -- kerran pedofiiliksi kutsuttu on aina naapureiden, duunipaikan jne. silmissä lapsenraiskaaja.
En tiedä kenen turvallisuutta ("safety") tällainen operaatio parantaa, ellei kysymys ole todellisuudessa kontrollin ("turvallisuus") kiristämisestä.