Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Paljon levitystapoja

Google: Joka 10. sivulla haittaohjelma

14.5.2007 09:29 Vähintään joka kymmenes web-sivu sisältää haitallista koodia, väittää Googlen tutkimustyöryhmä raportissaan.

Googlen ryhmä sanoo tutkineensa ”useita miljardeja” web-sivuja, joista 4,5 miljoonaa erityisen tarkasti.

Näistä syväluodatuista sivuista 450 000 sisälsi hakukoneyhtiön mukaan skriptejä, jotka asentavat vakoilu- ja muita haittaohjelmia haavoittuvuuksien rampauttamille tietokoneille.

Lisäksi 700 000 sivua vaikutti Googlen mukaan sisällöltään haitalliselta.

Raportissa todetaan, että haittakoodia levitetään esimerkiksi mainosten ja vimpainten (engl. widget) avulla, joita hallitsee yleensä joku muu kuin web-sivuston haltija.

Tietokoneita saastutetaan myös kaapatuilla web-palvelimilla. Tutkimusryhmän testikone sai tällä tavoin 50 haittaohjelmatartuntaa yhdeltä web-sivulta.

Lisäksi käyttäjien osallistuminen sisällöntuottamiseen on avannut haittaohjelmille uusia levityskanavia blogeissa ja keskustelusivustoissa, Google uskoo.

Tutkimus toteutettiin maaliskuun 2006 ja maaliskuun 2007 välisenä aikana.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kommentit (10)

Huono 0
Vähintään joka kymmenes web-sivu sisältää haitallista koodia, väittää Googlen tutkimustyöryhmä raportissaan.
Digitoday
Huono 0
" Lisäksi käyttäjien osallistuminen sisällöntuottamiseen on avannut haittaohjelmille uusia levityskanavia.."

Uusi aikakausi on alkamassa. Se tuo tullessaan myös uudet haasteet. Haittakoodin ja muun pas**n lisäksi ihmiskuntaa uhkaa myös väärän informaation vaarat.
Toivotetaan tervetulleeksi web 2 näistä uhkakuvista huolimatta. Eläköön vapaus.
Uusi aika
Huono 0
Sivuja siis oli useampi miljardi, ja haittaohjelmia löytyi 450000:lta.
Eli ei joka 10. sisältänyt haittaohjelmia, vaan pikemminkin joka kymmenestuhannes.
-
Huono 0
Olisi google nyt samantien voinut ilmoittaa löytyikö perinteisten Windows-matojen lisäksi yhtään haittaohjelmaa muulle alustalle? Eiköhän alansa kiistaton ykkönen ole Windows+IE-yhdistelmä.
kenelle?
Huono 0
Windows on matojen ykkönen, ei muiden alustojen käyttäjien ole koskaan tarvinnut viruksista ja madoista huolehtia.
Tuskinpa
Huono 0
Noh noh. Äläpäs puhu potaskaa. Macille ja Linuxille löytyy hyvä lista pöpöjä. Ei läheskään yhtä paljon kun windowsille, mutta kuitenkin. Kyllä siinä linuxissakin kannattaa palomuuri päällä olla.
Keijo
Huono 0
Windows-käyttäjien riesa nuo virukset. Koskaan en ole FreeBSD:lläni nähnyt virusta.
Jep
Huono 0
Keijo, mielenkiintoista, kerropa lisää. 10 vuotta Linux- ja BSD-käyttäjänä, 4 vuotta Mac OS X:ää. En ole nähnyt yhtäkään virusta.

Jos olisin, pitäisi varmaan alkaa siinä vaiheessa lottoamaan. Niin harvinaista se on. Mac OS X:lle ei edes ole ainuttakaan virusta, muutama haittaohjelma ilmeisesti löytyy, mutta niitä on täysin mahdotonta saada mistään (minua kiinnostaisi).

Windowsia en kuvittelisikaan ajavani ilman palomuuria ja anti-virus-ohjelmaa. UNIX-puolella en käytä kumpaakaan, eikä ole ainoatakaan pöpöä tullut.
Potaskaa
Huono 0
Googlen ryhmä sanoo tutkineensa useita miljardeja web-sivuja, joista 4,5 miljoonaa erityisen tarkasti.

Näistä syväluodatuista sivuista 450 000 sisälsi hakukoneyhtiön mukaan skriptejä, jotka asentavat vakoilu- ja muita haittaohjelmia haavoittuvuuksien rampauttamille tietokoneille.
-:lle
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.