Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sivut taas alhaalla

Ylen sivuille hyökätään?

14.5.2007 (päivitetty 15.5.2007 10:24) Yleisradion internetsivut ovat taas saavuttamattomissa maanantai-iltapäivänä alkaneiden ongelmien vuoksi. Ylen netti- ja tv-uutiset kertoivat asiasta ensiksi maanantai-iltana, jolloin syyksi epäiltiin muun muassa verkkohyökkäystä.

Yle piti mahdollisena, että sen sivujen takkuilu johtuu nimenomaan sivuille kohdistetusta hyökkäyksestä. Toinen mahdollinen syy häiriöihin saattaa Ylen mukaan olla "vika Soneran reitittimessä".

Yle ei kertonut, minkälaisesta hyökkäyksestä on mahdollisesti kyse tai kuka oletetun hyökkäyksen takana on.

Viimeksi Yle uutisoi ongelmistaan kello kymmeneltä aamupäivällä radiouutisissaan. Syyksi veikkaillaan edelleen verkkohyökkäystä.

Palvelin ruuhkautui

Ylen eilisten tietojen mukaan sen sivuille tuli niin paljon liikennettä, että sen palvelin ruuhkautui.

Sivuille oli häiriöiden vuoksi vaikea päästä kello kolmen ja puoli kuuden välillä, Ylen verkkouutiset kertoivat. Digitodayn saamien tietojen mukaan häiriöt alkoivat ennen kolmea.

Kello kymmenen jälkeen tiistaina sivut olivat alhaalla. Yle uskoi eilen, että syy häiriöihin varmistuu tänään.

ArkistoViestintävirasto: Hyökkäys Yleen pahin Suomessa 15.5.2007
Jutun kirjoitti: Antti Kirves, Tuomas Karvonen

Antti Kirves, Tuomas Karvonen

Kommentit (37)

Huono 0
toisinsanoen sinulla ei ole mitään sanottavaa yleä vastaan vaan microsoftia....
naminami
Huono 1
Jos miettii kumpiko on todennäköisempää, SONERAN verkossa tai palvelimissa oleva vika, vaiko jonkun tuntemattoman tahon hyökkäys Yleä vastaan, missähän se syy mahtaisi olla... "Hei, me ei saada sähköpostia Soneran palvelimelta, varmaan terroristit hyökkää meidän verkkoon omg omg omfg lololol kekeke 9/11"...
Saku
Huono 1
Sitä se Soneran verkossa kiinni oleminen teettää :D
keke
Huono 0
Digitodaykin voisi keskittyä uutisiin eikä arvailuihin.
ehkä on
Huono 0
ennenkuin aletaan syyttämään,pitäs tietää ketä syytetään..!
"gone"
Huono 1
Niin, ne on tietysti viisukatkerat ruottalaiset, jotka hyökkää. Kukas muukaan?
Keijo
Huono 1
Heikkoja lenkkejä on aika monta kyllä..

1. Sonera
2. Microsoft

3. Euroviisut & kaksi yllä olevaa

4. Foliohattuisesti: Viroa myötäilevä "Venäjänvastainen" uutisointi
Arvailujen varaan..
Huono 0
Kyllä YLEn johtajan tulisi ymmärtää erota tämän jälkeen
hesmael
Huono 0
Mutta syyllinen tarvitaan aina
assa
Huono 0
Edelleen tuntuu Teliasuuneran asiakkaille www.yle.fi olevan saavuttamattomissa.
Kokielin muutamia alasivujakin suoraan ja kateissa on.
Kalle
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.