Eniroa kuritettiin kahdessa aallossa
16.5.2007 13:33 Suuriin suomalaisiin internet-palveluihin, eniro.fi ja Suomi24.fi, kohdistuneet nettihyökkäykset tulivat kahdessa aallossa, Eniro tiedottaa.
Ensimmäinen hyökkäys oli reititetty suomalaisen palvelimen kautta ja se saatiin suljettua nopeasti suomalaisella yhteistyöllä.
Toinen ja edellistä selvästi vakavampi hyökkäys palveluihin suunnattiin yhtä aikaa eri puolilta maailmaa, muun muassa Norjassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa sijaitsevilta palvelimilta. Sekin onnistuttiin Eniron mukaan eliminoimaan, mutta asiantuntijoiden mukaan hyökkäykset tulevat jatkumaan ja kohdistuvat yhä pienempiin yrityksiin.
- Eniro oli varautunut hyökkäykseen muita paremmin, sillä olimme kokeneet vastaavan tyyppisen iskun jo viime vuonna. Hyökkäysten jatkuessa yhä pienemmät yritykset joutuvat mahdollisesti tulilinjalle, eikä heillä välttämättä ole vastaavia mahdollisuuksia suojautumiseen, sanoo Eniro Finlandin toimitusjohtaja Ilkka Wäck.
- Nettirikollisten tarkoituksena ei ollut palveluihin tunkeutuminen, vaan niiden kaataminen ja käytön estäminen massiivisen hyökkäyksen avulla. Jos tavaratalon ovesta pyrkii yhtä aikaa sisään tuhansia ihmisiä, eivät ovet aukene lainkaan. Tässä on kyse vastaavasta tilanteesta verkossa.
Suomi on houkutteleva kohde
Eniron tietoliikenneasiantuntijoiden mukaan ei ole todisteita siitä, että väitetyllä Euroviisu-julkisuudella olisi osuutta hyökkäyksiin. On myös esitetty arvailuja, että hyökkäykset olisivat tulleet Itä-Euroopan suunnasta, mutta siitäkään ei ole näyttöä.
Suomi on kuitenkin eurooppalaisena internet-käytön huippumaana rikollisille houkutteleva kohde, sillä Eurostatin mukaan peräti 98 prosentilla Suomen yrityksistä on käytössään internet-yhteydet. Samalla yhä useammat kansalaiset tekevät veroilmoituksensa muutokset netissä, tutustuvat uusiin automalleihin tai myytäviin asuntoihin netissä.
- Suomen kannalta sähköisten palveluiden turvallisuudessa on kyse kansallisesta kilpailukyvystä. Kyse ei ole enää näpertelystä, sillä eniro.fi ja Suomi24.fi palveluita käyttää viikoittain noin 1,5 miljoonaa suomalaista, ja yhtiö työllistää kuusisataa suomalaista. Kansainvälisesti konsernin palveluksessa on yli 4700 ammattilaista. Näin suurten palveluiden kaataminen on rikollisten mielestä houkuttelevaa. Se aiheuttaa hankaluutta ja vaivaa niin monelle ihmiselle.
- Internet-rikollisuus on kansallinen uhka, jonka torjuminen vaatii alan toimijoiden ja viranomaisten yhteistyötä. Viestintävirasto ja viestintäministeriö ovat avainasemassa, jotta kyetään kokoamaan palveluntarjoajien osaaminen yhteen ja valmistautumaan uusiin yllättäviin hyökkäyksiin. Suomalaisessa lintukodossa olemme sinisilmäisesti tuudittautuneet väärään turvallisuuden illuusioon. Luottamus internet-palveluiden turvallisuuteen on kuitenkin säilytettävä, painottaa Ilkka Wäck.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi











