Ruotsin signaalitiedustelulaki viivästyy
25.5.2007 07:25 Tukholma - Suomessakin huolta herättänyt ruotsalainen lakiehdotus puheluiden ja tietoliikenteen entistä laajemmasta seurannasta lykkääntyy vuodella, kertoivat SVT:n uutiset torstai-iltana. Oppositio ja hallitus ovat yksimielisiä lain tarpeellisuudesta vaan eivät sen sisällöstä.
Opposition ja hallituksen väliset neuvottelut kiistellystä ja suomalaisiakin huolestuttaneesta signaalitiedustelulaista ovat päättyneet tuloksettomina. SVT:n Rapport-uutislähetys kertoi torstai-iltana lain voimaantulon lykkääntyvän vuodella.
Ruotsin hallitus ja oppositio ovat uutisten mukaan yksimielisiä lain tarpeellisuudesta, kun taas lain sisällössä on suurimman oppisitiopuolueen eli sosialidemokraattien mielestä runsaasti korjattavaa. Oppositio ei kuitenkaan voi kumota lakiehdotusta vaan ainoastaan viivyttää sen käsittelyä.
Muutosta lakiehdotuksessa vaaditaan muun muassa kohtaan, jossa teleliikenteen kuuntelu liitetään ulkoisten uhkien torjuntaan. Oppositio haluaisi kuuntelua harjoitettavan vain, kun kyseessä on ulkoinen aseellinen uhka. Myös kuuntelutoiminnan valvontaan ehdotetaan parannuksia.
Uusi lainsäädäntö mahdollistaisi tietyin edellytyksin kaiken Ruotsin rajat ylittävän tele- ja internetliikenteen seurannan. Toistaiseksi kuuntelua harjoittava FRA (Försvarets radioanstalt) ei saa kuunnella kaapeleissa kulkevaa liikennettä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Usan mallia:
Ehkä kaunein kukkanen uudessa lakiehdotuksessa on vaatimus, että terrorismiuhkia valvova Homeland Security -organisaatio velvoitettaisiin raportoimaan kaikki heidän tietoonsa tulevat piratismin yritykset yksityiselle musiikkikartelli RIAA:lle.
http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2007/05/elinkautinen-tekij-noikeusrikkomuksesta
Ihme että suomessa tekijänoikeusjärjestöt eivät vielä ole huomanneet vedota tuohon korttiin "kansallinen turvallisuus" vaarassa. Terrorismin ehkäisyyn...vaikka suomessa ei tietääkseni ole ollut terrorismia 50 vuoteen.
Tätä on seurattu MEIDÄN signaalitiedustelun kautta jo vuosia. Nyt on siis toputtelun aika ohi, vaan on aika suoraviivaisuuden (tosin myönnettäköön että sitä olisi pitänyt soveltaa jo aikoja sitten).
Jos/mikäli mielivaltainen taho perustelee ne perusteet joilla jostakin väkisin lietsotaan jonkin sortin kriminaali, tämä ei varmastikaan edesauta prosessien selkiytymistä tahi peremmin nukuttuja öitä ...
Kovasti on seurattu miten erittäin tökerö toiminta lietsoo entistä enemmän sitä mitä ei ollutko tarkoitus. Mikäli esim. ylpeästi puutun johonkin, silloin puutun ja kovalla kädellä.
Asiasta ei ole syytä kertoa koska se saa lähinnnä aikaan kiukuttelua ja ovenpaiskontaa toisella puolella (siis johon me puutumme), esim. ovien potkimiset, oven naamalle paiskimiset sun muut tulevat ilmi.
Tuleeko tänään illalla muuten ... boxing?