Palvelu varmistaa ihmisyyden vanhoilla kirjoilla
30.5.2007 13:51 Carnegie Mellonin yliopistossa on kehitetty uusi, nokkela versio web-palveluissa käyttäjän ihmisyyden selvittävästä captcha-varmistajasta. Yliopiston Recaptcha toimii samalla myös vanhojen kirjojen digitoijana. Työn tekevät ihmiset sana kerrallaan.
Captcha-varmistajiin ovat todennäköisesti kaikki nettisurfailijat törmänneet. Niiden avulla web-palvelut varmistavat, että onko esimerkiksi foorumiin kirjoittava käyttäjä botti vai ihminen. Botteja kun yleensä tavataan käyttää muun muassa foorumeihin ja wikeihin roskapostittamiseen.
Captchassa käyttäjän täytyy varmistaa ihmisyytensä kirjoittamalla kuvana esitetyt, töhrityt kirjaimet ja numerot web-palveluun. Näin tiedetään, ettei kyseessä ole botti, sillä kuvaan sotketun tekstin kääntäminen takaisin kirjoitukseksi on hyvin hankalaa.
Ilmaiset 150 tuhatta työtuntia päivässä
Carnegie Mellonin yliopiston järkeilyn mukaan oikeat ihmiset ratkovat captcha-varmistuksia kuutisenkymmentä miljoonaa kertaa joka päivä. Keskimäärin ihmiseltä kuluu kymmenisen sekuntia captchan ymmärtämiseen ja syöttämiseen. Yliopiston laskelmien mukaan tämä tarjoaisi 150 tuhatta työtuntia joka päivä.
Yliopiston Recaptcha-projektin avulla captchoihin käytetty työaika voidaan valjastaa hyötykäyttöön, nimittäin vanhojen kirjojen digitoimiseen.
Digitointia varten vanhat kirjat kuvannetaan ja sen jälkeen niitä yritetään muuntaa normaaliksi tietokonetekstiksi ocr (optical character recognition) -ohjelmistojen avulla. Monesti vanhoissa kirjoissa laatu ei riitä tasaisesti ohjelmistoille.
Tällöin työhön tarvitaan ihmisiä, jotka kertovat tietokoneelle, mitä tekstissä lukee. Recaptcha-projektin avulla tämä työ tehostuu ja automatisoituu, sillä toimea varten ei tarvitse palkata erillistä henkilökuntaa, vaan nettikäyttäjät hoitavat sen kaiken muun ohella.
Recaptcha lähettää sanat, joita sen ocr ei tunnista captcha-lomakkeisiin, jotka käyttäjät sitten ratkovat.
Laajennuksilla kenen tahansa käyttöön
Recaptchasta on tarjolla valmiit lisälaajennustoteutukset muun muassa Wordpressille, Wikipediaa pyörittävälle Mediawikille ja Phpbb-foorumiohjelmistolle. Lisäksi webissä suosituille PHP-, Python-, Perl- ja Ruby-ohjelmointialustoille on tarjolla omat laajennuspalikat.
Tällä hetkellä Recaptcha tekee töitä Internet Archiven säilömien kirjojen digitoimiseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














