Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Roskapostin määrä ei ole vähentynyt

Uusia roskaajia tunkee pidätetyn suurspämmärin tilalle

2.6.2007 07:24 Vaikka yksi maailman pahimmista roskapostittajista pidätettiin keskiviikkona, roskapostin määrä ei ole juuri vähentynyt. Asiantuntijoiden mukaan pidätetyn Robert Solowayn tilalle on uusia roskaajia tungokseksi asti.

Moni tietoturva-asiantuntija on kehunut pidätystä merkiksi siitä, että viranomaiset ottavat ongelman tosissaan. Pidätyksen vaikutuksen lienevät kuitenkin vain enintään symbolisia, kertoi "Fighting Spam for Dummies"-kirjan kirjoittajiin kuuluva John Levine uutistoimisto AP:lle. 

Roskapostin vastaisia ohjelmia toimittavan IronPort Systemsin mukaan roskapostin määrä on tällä hetkellä samalla tasolla kuin kaksi viikkoa sitten. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna määrä on tuplautunut. 

Institute for Spam and Internet Public Policy -yhtiön Anne Mitchell puolestaan arvioi, että yksittäisiin, Solowayn listoilla oleviin käyttäjiin miehen kiinnijääminen voi vaikuttaa, muttei roskan kokonaismäärään. 

Soloway on joskus ollut roskapostia vastaan sotivan Spamhaus Projectin kymmenen pahimman roskapostittajan listalla. Sittemmin hän on pudonnut listalla alaspäin, mutta on edelleen listattu niiden 135 roskaajan joukkoon, jotka lähettävät 80 prosenttia kaikesta roskapostista. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Saunan taakse - se vaan on niin simppeliä. Jokainen, joka kärsii spammin eri muodoista tietää, että kukaan ei spammaa vahingossa. Teko on tahallinen ja tekijä tietää aina juuri kuinka halpamaisesti ja törkeästi toimii.

Suomessakin spammereita on, sen tietää varmasti ainakin jokainen avoimien keskustelualueiden ylläpitäjä. Enkä tarkoita bottiverkkojen kautta tulevia mainosviestejä, vaan ihan suomalaisen firman omasta tuotteestaan itse lähettämää purkkilihaa. Jos viranomaiset voisivat esim. kiinnostua aiheesta vähän enemmän, saataisiin laitettua pari tapausta sen verran näkyviksi ja kivuliaiksi esimerkeiksi että ainakin paikallisspammi vähenisi.
Anonyymi: Maalaisjärjellä 2.6.2007 15:21

Anonyymi
lol
Anonyymi: LO 3.6.2007 15:49

Anonyymi
Itselläni on viime viikkoina kyllä Spammin määrä vähentynyt miltei puoleen...
Anonyymi: Jotain vaikutusta 4.6.2007 8:32

Anonyymi
Kaikki nuo spam-filterit, vaikka ovatkin hyvä keksintö ja noin yleisesti toivat suht hyvin, aiheuttavat monille sen, etteivät he tajua edes sitä kuinka paljon roskapostia heille oikeasti tulee.

Itselläni on spam-filterit kunnossa sähköposti-ohjelmassa ja erikseen vielä ISP:n päässä, joten läpi pääsee vain muutamia. Auta armias jos nuo ottaisi pois, roskapostia tulisi ~100 mailia päivässä. Ei tuota sähköpostia enää pystyisi käyttämään.

Jospa filterit pitäisi poistaa niin siihen ongelmaan herättäisiin paremmin. Vaikka kyllähän tämä hyvä asia on, että noita spammereita pistetään lukkojen taakse eikä katsella vain sivusta.
Anonyymi: spam-filterit 4.6.2007 13:34
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2011

Kolme vuotta sitten

Microsoft käärii hyvät summat Android-laitteista

24.10.2011 Microsoft juhlii merkkipaalua Android-lisensoinnissa. Yli puolet valmistajista maksaa Microsoftille.

.