VAHTI jatkaa Kiviniemen komennossa
6.6.2007 12:12 (päivitetty 12:29) Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmä (VAHTI) aloitti uuden toimikautensa kesäkuun alusta. Sen puheenjohtajana jatkaa valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Mikael Kiviniemi.
VAHTIn tehtävänä on käsitellä valtionhallinnon tietoturvallisuutta koskevat säädökset, ohjeet, suositukset ja tavoitteet sekä muut tietoturvallisuuden linjaukset sekä ohjata valtionhallinnon tietoturvatoimia.
Johtoryhmä toimii hallinnon tietoturvallisuuden kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavien hallinnon organisaatioiden yhteistyö-, valmistelu- ja koordinaatioelimenä sekä edistää verkostomaisen toimintatavan kehittämistä julkishallinnon tietoturvatyössä.
Valtiovalta laskeskelee, että VAHTI on valmistellut, ohjannut ja toteuttanut valtion tietoturvallisuuden kehitysohjelman, jossa on aikaansaatu kehitystyötä yhteensä 26 kohteessa yli 300 hankkeisiin nimetyn henkilön avulla. Johtoryhmä on saanut kolmena perättäisenä vuotena tunnustuspalkinnon toiminnastaan Suomen tietoturvallisuuden parantamisessa.
Valtovallan mukaan VAHTIn roolia ja tehtäviä hallinnon tietoturvallisuuden kehittämisessä, yhteensovittamisessa, yhteistyössä ja ohjauksessa on tarkoitus edelleen kehittää ja vahvistaa.
Johtoryhmän tavoitteena on tietoturvallisuutta kehittämällä parantaa valtionhallinnon toimintojen luotettavuutta, jatkuvuutta, laatua, riskienhallintaa ja varautumista sekä edistää tietoturvallisuuden saattamista kiinteäksi osaksi hallinnon toimintaa, johtamista ja tulosohjausta.
Hallitusohjelma lisää valtiovarainministeriön tehtäviä hallinnon kehittämisessä. Nämä muutokset, jotka aiheuttavat täsmennyksiä myös VAHTIn tehtäviin, valmistellaan vuoden 2008 aikana, minkä vuoksi VAHTI asetettiin tällä kerralla normaalia lyhyemmäksi toimikaudeksi. Nyt asetetun VAHTIn toimikausi päättyy 31.12.2008.
VAHTI toimii yhteistyössä erityisesti valtion it-johto- ja it-koordinaatioryhmien, julkishallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan (JUHTA) sekä puolustustaloudellisen suunnittelukunnan (PTS) tietoturvaelinten ja suunnitteilla olevan tietoturva-asiain neuvottelukunnan kanssa.
Johtoryhmä edistää hallitusohjelman, yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian (YETT), valtion IT-strategian ja hallituksen muiden keskeisten linjausten toimeenpanoa kehittämällä valtion tietoturvallisuutta ja siihen liittyvää yhteistyötä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma 16:26
- Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä 15:26
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä 12:11
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? 15:27
- Venezuelan presidentti tulistui vapaalle internetille 13:14
- Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet 11:27
- Lisää
-
-129 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-111 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-58 e
HP Z400 (Xeon W3550, 3 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-56 e
Acer Veriton L670G (Core 2 Duo E8500, 4 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö








