Poliisi pyyhkii Pirate Bayn lapsipornolistaltaan
9.7.2007 18:09 Tukholma - Pirate Bayn sivuille on jatkossakin vapaa pääsy. Ruotsin poliisi ilmoittaa vetäneensä palvelun pois lapsipornosivujen listalta, jonka operaattorit saavat käyttöönsä tiistaina.
Pirate Bay ei joudu teleoperaattorien ja Ruotsin polisiin yhteistyössä ylläpitämän lapsipornolukon taakse. Palvelun tiedot on poistettu listalta, jonka poliisi toimittaa teleoperaattorien käyttöön tiistaina.
- Olemme päivän aikana olleet yhteydessä Pirate Bayn edustajien kanssa ja odotamme lisätietoa, jotta voimme saada haltuumme mahdollisessa esitutkinnassa käytettävää materiaalia, sanoo tuoreessa lehdistötiedotteessa keskusrikospoliisin it-rikoksiin erikoistuneen yksikön päällikkö Stefan Kronqvist. Esitutkinta kohdistuu palvelusta löydetyn lapsipornoaineiston alkulähteisiin, ei Pirate Bayhyn.
Perjantainen lapsiporno katosi?
Poliisin päätöstä Pirate Bayn sensuroinnista kritisoitiin ankarasti. Toisaalta kritiikkiä on esitetty myös siitä, että poliisi julkisti aikeensa perjantaina ja antoi täten tilaisuuden mahdollisen todistusaineiston hävittämiseen.
Realtid.se -lehden maanantaisessa haastattelussa poliisin edustaja toteaa, että ennen lapsipornolistan lähettämistä tehtävässä tavanmukaisessa tarkastuksessa lapsipornoa ei palvelusta löytynyt. Vielä perjantaina tällaista aineistoa hänen mukaansa oli.
Tarkentavaan kysymykseen siitä, millaista aineistoa perjantaina löydettiin vaan maanantaina ei, lehti ei saanut vastausta. Perjantaista päätöstä sen sijaan kommentoitiin "oikeaksi tuolloisissa olosuhteissa".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Google varmuuskopioi puhelimen tiedot
10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (15)
[/qoute]
Mihinkäs se sieltä nyt niin äkkiä hävisi? Kyllä taas yrittää virkavalta satuilla vaikka mitä, mutta fakta tietoa eivät voi tuoda julkisuuteen. Eli sitä, minkä sortin lapsipornoa siellä oli jaossa... aivan, ei minkäänlaista. Taas sai virkavalta pellehattuunsa uuden sulan.
http://thepiratebay.org/blog
They claim that their work has been successful when trying to rid the Internet of child porn. I want to point out that still to this day, the police has not given us one single hint on what content on the site has been containing child porn - and the things we have filtered out has been proven not to be child porn either. So wtf? What is this content their talking about?
http://thepiratebay.org/blog
Villi länsi WHOOHUUU
Suomessa koko lapsipornosensuurilaki säädettiin väärässä järjestyksessä. Se olisi pitänyt laatia perustuslain muuttamisesta säädetyssä järjestyksessä. Eduskunta ei välitä perusoikeuksista enään edes lakeja säädettäessä.
Lapsipornosensuurilaki Suomessa:
Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta esittää lausuntonaan seuraavaa
.
Page 30
Lausuntopyynnön pohjana oleva ehdotus on ilmeisellä tavalla perustuslainvastainen.
Ehdotuksen mukaisella lailla säädettäisiin salainen ennakkosensuurijärjestelmä, joka
perustuisi ehdotuksen mukaan internet-operaattorien vapaaehtoiseen toimintaan,
mutta jonka tarkoituksena olisi viranomaistoimin estää poliisiviranomaisen
lainvastaiseksi epäilemän viestin vastaanottaminen. Sensuurin sisältö perustuisi
poliisiviranomaisen ylläpitämään listaan internet-osoitteista
Vaikka estosta esityksen mukaan huolehtisikin teleoperaattori vapaaehtoisesti , on huomattava vakiintuneesti katsotun, että PL 12 §:n sisältämää ennakkosensuurin kieltoa ei voida kiertää osoittamalla ennakkotarkastustehtävät yksityisille1. Kun lisäksi otetaan huomioon esitykseen sisältyvä ajatus siitä, että mikäli operaattorit eivät vapaaehtoisesti toteuta ennakkosensuuria poliisin rekisterin perusteella, harkitsee ministeriö velvoittavia lainsäädäntötoimia , on kyseessä oleva sääntely kokonaisuudessaan arvioituna PL 12 §:n sanamuodon vastainen. Kyseessä ei ole säännöksessä tarkoitettu sananvapauden käytön sääntely, vaan PL 12 §:n ehdottomasti kieltämä ennakkosensuuri
Lähde.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ
LAUSUNTOKOOSTE
Viestintämarkkinaosasto
9.6.2006
Kirsi Miettinen
Viite:
Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö Dnro LVM
041:00/2006
Asia:
Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista; hallituksen
esitysluonnoksesta annetut lausunnot
Mistäs tämmöstä keksit?
"Pirate Bayn administraattori Peter Sunde luonnehtii poliisin tiedotetta puhtaaksi valheeksi. Poliisi ei missään vaiheessa ole ollut asiasta yhteydessä Pirate Bayn edustajiin, eivätkä nämä vieläkään tiedä, mistä nimenomaisesta materiaalista oli edes kysymys. Poliisi väittää, että heidän on ollut erittäin vaikeaa tavoittaa Pirate Bayn edustajia, mihin Sunde huomauttaa, että he itse yrittivät tuloksetta tavoittaa sensuroinnista vastaavia poliisin edustajia koko viikonlopun ajan. Poliisin väite sivuston edustajien huonosta tavoitettavuudesta onkin varsin omituinen ottaen huomioon, että Pirate Bay on istunut kuluneen vuoden aikana useampaan kertaan käräjillä liittyen viime toukokuiseen ratsiaan. Sunde toteaa tylysti, että Pirate Bay ei tule suinkaan jättämään asiaa tähän vaan tulee tekemään Stefan Kronqvistia vastaan rikosilmoituksen herjauksesta tai vaihtoehtoisesti virkavirheestä. "Me tarvitsemme laajemman keskustelun siitä, kuinka lapsipornosuodatin toimii", Sunde sanoo. "Tämä on keskustelu, joka on pakko käydä, vaikka aihe onkin epämiellyttävä.", Piraattiliitto