Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nasa tutkii myös väitteitä juopumuksesta

Avaruusasemalle lähtevä tietokone sabotoitiin

27.7.2007 10:04 (päivitetty 10:25) Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa kertoo, että eräs sen alihankkijan työntekijä on sabotoinut tietokoneen, jonka on määrä lähteä ISS:lle, kansainväliselle avaruusasemalle.

Uutistoimisto AP:n mukaan nimeämätön alihankkija otti yhteyttä Nasaan puolitoista viikkoa sitten huomattuaan sabotaasia toisessakin tietokoneessa. Jos alihankkija ei olisi havainnut asiaa, Nasa kyllä olisi, vakuuttaa Nasan avaruustoimintojen johtaja Bill Gerstenmaier.

Nasan tietokoneesta oli katkottu johtoja. Tietokone on määrä korjata, jotta se ehtii sukkula Endeavourin matkaan ensi kuussa. Turvallisuus ei ollut uhattuna, Gerstenmaier korostaa.

Tietokoneen on määrä kerätä tietoa aseman merkittävän palkin rasitusmittareista.

Astronautteja kännissä avaruudessa?

Nasaa ravistelee toinenkin uutinen. Astronauttien terveyttä tutkinut paneeli on löytänyt kaksi tapausta, joissa astronauttien annettiin lentää sen jälkeen, kun lääkärit ja muut astronautit ovat varoittaneet heidän olleen niin humalassa, että he aiheuttivat turvallisuusriskin.

Riippumattoman paneelin mukaan ennen sukkulan laukaisua on esiintynyt runsasta alkoholin käyttöä, joskin "bottle-to-throttle"-sääntöä ei ole rikottu. Sääntö tarkoittaa, että alkoholin käyttö on täysin kiellettyä kaksitoista tuntia ennen laukaisua.

Paneeli luotiin sen jälkeen, kun entinen avaruussukkulan lentäjä Lisa Nowak pidätettiin helmikuussa. Häntä syytetään muun muassa astronauttituttunsa tyttöystävän sumuttamisesta pippurisuihkeella. Nowak kieltää syytteet kidnappauksen yrittämisestä, pahoinpitelystä ja murtovarkaudesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.