Neljä viidestä amerikkalaisesta nettiteinistä julkaisee kuvia itsestään

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
31.7.2007 13:50 (päivitetty 15:31) Pew internet & american life projectin tutkimuksen mukaan neljä viidesosaa yhdysvaltalaisista teineistä liittää web-profiileihinsa kuvia itsestään. Lähes puolet kyselyyn vastanneista teineistä kertoo myös käymänsä koulun nimen ja lähes kolmannes kertoo sukunimensä. Vaikka teinit ovat muuten hyvin avoimia, hyvin harva kertoo kännykkänumeronsa.
Pew internet & american life projectin teinien nettikäyttäytymistä selvittävän tutkimuksen mukaan yli neljä viidesosaa vastanneista kertoo web-profiileissaan etunimensä, mutta vain vajaa kolmannes kertoo sukunimensä.
Kuvien suhteen amerikkalaisteinit ovat suhteellisen vapautuneita. Kyselyyn vastanneistä lähes neljä viidesosaa lähettää kuvia itsestään ja kaksi kolmasosaa kavereistaan.
Vaikka kuvat ovat suosittuja, ainoastaan 40 prosenttia vastanneista on lisännyt äänitiedostoja profiileihinsa ja 29 prosenttia lähettänyt videoita.
Kännykkänumero suurin salaisuus
Pewin tutkimuksen mukaan vajaat kaksi kolmasosaa kertoo myös asuinkaupunkinsa nimen ja puolet käymänsä koulun nimen.
Varsinaisten yhteystietojen kanssa teinit ovat hiukan tarkempia. Vain kaksi neljäsosaa kertoo profiileissaan pikaviestimissä käyttämänsä nimen ja vajaat kaksi neljäsosaa linkkaa blogiinsa. Sähköpostiosoitteensa ja sukunimensä kertovat vain 29 prosenttia vastanneista.
Kännykkänumeroita julkaistaan vähiten. Ainoastaan kaksi prosenttia vastanneista on julkaissut sen web-profiileissaan.
Yli puolet profiileista ei ole julkisia
Vaikka vastanneiden luvut näyttävät henkilötietojen osalta hiukan synkiltä, kaksi kolmasosaa vastanneista on piilottanut profiilinsa sivuston julkisilta, kaikille nettisurfaajille näkyviltä sivuilta. Niistä teineistä, joiden profiilit ovat julkisia, lähes puolet antavat profiileissaan vääriä tietoja suojellakseen itseään.
Samaisessa tutkimuksessa selvisi, että puolet yhteisöverkkopalveluiden käyttäjistä hyödyntää palveluita saadakseen ystäviä.
Lähes neljännes teineistä, joihin tuntemattomat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä, kertoivat tuntevansa pelkoa tai olonsa epämukavaksi yhteydenoton vuoksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericssonilta kaksi uutta kamerapuhelinta
10.02.2009 C903 ja C901 ovat Cyber-shot-sarjan uusimmat tulokkaat.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)