Raportin mukaan kokeilut pitäisi lopettaa
Britannian sähköisessä äänestämisessä suuria puutteita
5.8.2007 07:03 Sähköisen äänestämisen kokeilut Britanniassa tulisi Britannian äänestyskomission mukaan lopettaa, kunnes viranomaiset selvittävät tietoturvariskit ja kustannukset nykyistä paremmin.
Britannian paikallisvaaleissa toukokuussa tehdyt kokeilut olivat Electoral Commissionin mukaan hätäiltyjä ja kalliita. Lisäksi niihin liittyvät tietoturvatestit olivat puutteellisia.
- Olemme oppineet paljon viime vuosien piloteista. Mielestämme ei kuitenkaan ole mitään hyötyä jatkaa mittakaavaltaan vähäisiä, asteittaisia pilotteja, joissa tutkitaan samanlaisia innovaatioita vuodesta toiseen ja joiden suunnittelu ja kesto ovat riittämättömiä, kertoo komission johtaja Peter Wardle komission raportissa uutistoimisto Reutersin mukaan.
Raportissa kerrotaan myös, että oli onnekasta, ettei kokeiluissa tehty tietoturvarikkeitä. Niiden riski oli raportin mukaan testauksen, tietoturvan ja laadunvarmistuksen puutteiden takia aivan liian suuri.
Verkkoäänestäminen voi raportin mukaan vielä joskus olla perinteistä äänestystapaa tarkempi ja tehokkaampi tapa, mutta testeissä huomattiin muun muassa seuraavat ongelmat:
- osa äänestäjistä unohti heille äänestämistä varten annetun salasanan,
- verkkolomakkeet olivat osan mielestä hämmentäviä, ja he luulivat olevansa kirjautumassa puhelinäänestykseen,
- sähköisesti äänestävien ennakkorekisteröinti oli aikaavievää ja tehotonta,
- yhdellä testialueella kaksi kolmasosaa sähköiseen äänestämiseen rekisteröidyistä eivät osanneet mennä äänestyssivulle.
Raportissa korostetaankin, että kokeilut pitäisi lopettaa, kunnes hallitus julkaisee äänestämisen uudistamista koskevan strategiansa, jossa vastataan kustannuksiin, läpinäkyvyyteen ja kansan luottamukseen liittyviin kysymyksiin. Hallituksesta kerrottiin, että raportti aiotaan tutkia huolellisesti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi












