20 000 matkustajaa myöhästyi tunteja tietokonevian vuoksi Los Angelesissa
13.8.2007 14:08 (päivitetty 14:13) Tietokonejärjestelmän kaatuminen pysäytti yli 20 000 matkustajaa tunneiksi Los Angelesin lentokentälle. Ilman tietokonejärjestelmää viranomaiset eivät pystyneet seulomaan ei-toivottuja henkilöitä.
Järjestelmä kaatui lauantaina kahden aikaan iltapäivällä Yhdysvaltain länsirannikon aikaa. Se saatiin täysin kuntoon vasta hieman ennen puoltayötä ja viimeiset matkustajat pääsivät jatkamaan matkaansa varhain sunnuntaiaamuna.
Viranomaisten arvioiden mukaan kaikkiaan yli 20 000 matkustajaa noin 60 lentokoneesta myöhästyi vian takia useita tunteja. Joukossa oli Yhdysvaltain ja ulkomaiden kansalaisia.
Viranomaiset ohjasivat seitsemän lentoa Ontarioon. Kolme ihmistä jouduttiin viemään sairaalaan pitkän odotuksen aikana. Tuhannet ihmiset joutuivat odottamaan lentokoneissa, koska tuloaula täyttyi puolessa tunnissa.
Kaatuneessa tietokonejärjestelmässä oli saapuvien matkustajien tiedot sekä esimerkiksi etsintäkuulutuksia. - Koko järjestelmä piti vaihtaa, Mike Fleming Yhdysvaltain rajavalvontavirastosta totesi AP:lle.
- Emme voi päästää matkustajia Yhdysvaltoihin ilman järjestelmän antamia tietoja, Fleming totesi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (12)
Ja aina löytyy joku, joka ymmärtämättömyydessään väittää tyhmyydenvastaisuutta "ameriiiikanvastaisuudeksi". They sure grow you big and dumb on the farm, don't they? ;)
On nimittäin jännittävää, miten Israelissa homma saadaan kuitenkin pelaamaan huomattavasti paremmin, vaikka riskit ovat Jenkkilääkin suurempia. Ehkä se on juuri siinä: ei tehdä niitä turhia, aikaa vieviä tyhmiä asioita, vaan keskitytään olennaiseen.
Itseasiassa väärin! Nythän nimenomaan terrorismi voittaa kun me länsimaissa murramme terrorismin vastaisen sodan nimissä demokratiaa, oikeusvaltion ja yksityisyyden suojaa ja siirrymme lähemmäs fasismia sekä poliisivaltiota. Niin no tässä samalla toki omat kansalliset eliittimme voittavat myös, joten heidän puoleltaan on ihan okej, tuhota terrorismin nimissä oikeusvaltio, demokratia ja yksilönoikeudet - koska se samalla lisää myös heidän valtaansa.
Nimenomaan länsimaisen demokratian pitää kestää muutaman kilipään tempaukset ja jatkaa elämäänsä normaalisti. Ainahan joku hullu löytyy joka tekee tyhmyyksiä, mutta silti riski on äärettömän pieni verrattuna nykyiseen terrorismin vastaisen sodan aikaansaannoksiin länsimaisessa demokratiassa, joista jenkkien poliittisen johdon tempaukset on toki ihan omaa luokkaansa - heitä siis perustellusti kritisoidaan.
Kyse ei siis ole amerikan- tai amerikkailaisten vastaisuudesta vaan heidän poliittisen eliitin ja täten nykyisen politiikan kritiikistä joka on tuhotyötä perimmäisiä länsimaisia arvoja kohtaan - aika kauas on Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksesta tultu, jos nykymeininkiä seuraa.