Onko HIIT Teoston juoksupoika?

Tutkija Herkko Hietanen saa palkkansa valtiolta ja tunnustautuu virkamiesopiskelijaksi.
17.8.2007 12:10 Tietotekniikan tutkimuslaitoksen HIIT:in meneillään oleva laaja kysely vertaisverkkojen käytöstä on saanut runsaasti lukijakommentteja Digitodayn ja Taloussanomien verkkopalveluissa. Aihe herättää kuumia tunteita, jotka kohdistuvat paljon tutkimuksen tekijöihin ja kysymysten asetteluun.
Kommentoijat epäilevät tutkimuksen tekijöitä Teoston juoksupojiksi. Toisten mielestä kyselyn tekijät lobbaavat vertaisverkkojen puolesta.
Kyselystä vastaava tutkija Herkko Hietanen, oletko Teoston juoksupoika?
Monesti oikeudenhaltijat ovat epäilleet toimivani elektroniikkateollisuuden tai merirosvojen asiamiehenä. Virkistävää, että nyt käydään välillä vieraissa. Keskustelun kiivaus ei oikeastaan yllättänyt. Vertaisverkot ja tekijänoikeudet herättävät suuria tunteita.
Ovatko vertaisverkot mielestäsi "ihan jees"?
Olen tutkinut ja käyttänyt vertaisverkkoja Napsterin alkupäivistä alkaen ja pidän niitä hyödyllisinä. Muutenkin vertaisverkot ovat eri tavoin työllistäneet minut lähes koko työurani ajan. Tällä hetkellä toimin EU:n rahoittamassa suuressa p2p Fusion tutkimushankkeessa, joka kolmen vuoden ajan tutkii ja rakentelee tiedostonjakelun mahdollistavia vertaisverkkojärjestelmiä. Myös Finreactor-oikeudenkäynti, jossa olen ollut mukana puolustuksessa, on etenemässä hovioikeusvaiheeseen. Haluan vaikuttaa siihen, ettei oikeudenkäyntejä tarvitsisi enää käydä ja yhteistyössä oikeudenomistajien kanssa löytyisi ratkaisu p2p-tiedostonjakelun laillistamiseksi.
Tutkitaanko kyselyssä vain vertaisverkkojen laitonta käyttöä?
Tutkimus selvittää vertaisverkkojen käyttöä, sekä laillista että laitonta, sekä asenteita, joita siihen liittyy. Kyselyssä pyritään tutkimaan muun muassa, miten oikeudenhaltijoiden ja tiedostonjakelun puolustajien viestinnässä käyttämä retoriikka on vaikuttanut ihmisten mielipiteisiin. Tämän vuoksi kyselyssä on arvolatautuneita kysymyksiä puoleen ja toiseen. Kysely itsessään ei ole itsetarkoitus, vaan vastaukset ja niistä vedettävät johtopäätökset. Kyselyn tulosten arvioiminen on varmasti haastava tehtävä. Tyypillisesti kyselyistä saatu data on vain kyselyn tehneiden tutkijoiden käytössä, mutta emme halunneet monopolia johtopäätösten tekemiseen. Tämän takia julkaisemme koko vastausdatan kaikkien vapaasti analysoitavaksi.
Monet kommentoijat kaipaavat enemmän avoimia kysymyksiä ja vapaita tekstikenttiä voidakseen perustella vastauksiaan. Miksi niitä ei ole tarjottu?
Tähän vaikutti kaksi seikkaa. Ensinnäkin kyselyn otos on yli 5000 henkilöä. Toiseksi halusimme tarjota vastausdatan myös englanniksi saataville. Suuren datamäärän analysointi pitää voida tehdä automaattisesti ja avointen kysymyskenttien analysointi ja kääntäminen olisi vaatinut liikaa resursseja. Palautekanavan puuttuminen jäi viimeistelyssä puuttumaan mutta otan mielelläni asiallisia kommentteja vastaan sähköpostiini (herkko.hietanen@hiit.fi).
Saadaanko tällä tutkimuksella pätevä kuva siitä miten suomalaiset käyttävät vertaisverkkoja ja muita digitaalisen median jakeluteitä?
Kyselyillä saadaan aina yksi kuva siitä, mitä on kysytty. Joitakin ongelmia kattavuuden osalta varmasti tulee, mutta ne on otettava huomioon tuloksia analysoitaessa. Uskon että saamme kuvan vertaisverkkojen käytöstä sekä niiden käyttöä koskevista asenteista.
Oletko tukityöllistetty virkamiesopiskelija, kuten eräs verkkokeskustelija epäilee?
Tutkimuksen rahoitus tulee alalla teollisuudelta, EU:lta, Suomen Akatemialta, Tekesiltä ja eri säätiöiden apurahoista. Palkan kuitenkin maksaa valtio, joten ehkä sitten olen virkamies[jatko]opiskelija.
Kyselyyn on vastannut perjantaiaamuun mennessä yli 3000 ihmistä. Heistä kaksi kolmasosaa on jättänyt yhteystietonsa kahden Nokia N95 -matkapuhelimen arvontaan. Kyselyyn pääsee vastaamaan täällä.
- ArkistoTekeekö vertaisverkon käyttö sinusta rikollisen 16.8.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla
10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (36)
Suomen mediamafia alkaa pikkuhiljaa ottamaan oppia MPAA:lta ja kumppaneilta, kun ei ole mitään näyttöä niin niitä täytyy tekaista :P
Tuosta miehestä ei ihan helpolla pysty muodostamaan kuvaa teoston juoksupoikana.
Mielestäni kysymykset olivat aiheellisia ja niistä varmaankin pystyy antamaan suuntaa mihin yleinen mielipide vertaisverkoista on menossa.
Esim. "Vertaisverkko-ohjelma, jolla voisit ladata musiikkia ilmaiseksi kännykkään"
- "Olen erittäin kiinnostunut ja valmis maksamaan"
Hyvä vaihtoehto. Lisäksi en ymmärrä kaikkia kysymyksiä vaikka seuraan alaa päivittäin ja olen aloittanut tiedostojen kopionnin C- ja VHS-kasettiajoista.
esim. "Vertaisverkosta saan edullisemmin teoksia" ja "Käyttämällä vertaisverkkoja vältän luottokorttimaksut".
Miksiköhän kyselykaavakkeessa itsessään ei ole mitään tietoa tekijänoikeuksista, esim. Creative Commons olisi selkeä?
EI "ketä kyselyn on tehnyt", vaan KUKA .
Tosiaankin ensimmäiseen kysymykseen ei tullut vastausta. Jes!
taitaas taas Herkkopoikaa Nokia työllistää... tuleeko kuukausimaksullinen palvelu kännyyn?