Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Keskustan Korhonen vastustaa

Aamulehti: Lindén kannattaa nettiäänestystä

Jarmo Korhonen ei haluaisi ottaa nettiäänestystä nyt käsittelyyn.
Kuva: Tea Karvinen/Lehtikuva

20.8.2007 15:31 Viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) on avoin internet-äänestämiselle Suomessa ja huomioi Virossa saadun asiasta hyviä kokemuksia.

Aamulehden mukaan Lindén olisi valmis tuomaan nettiäänestämisen kansalaisille vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Samalla voisi tietenkin äänestää myös perinteiseen tapaan kopissa. Nettiäänestys olisi arviolta omiaan aktivoimaan nuoria, joita on ollut vaikea kammeta vaaliuurnille.

Virossa internet-äänestys ei Lindénin mukaan ole aiheuttanut ongelmia. Äänestäjän tunnistamisesta on naapurissa huolehdittu sirullisella henkilökortilla.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kuitenkin asiasta tyystin eri mieltä. Ylen uutisen mukaan Korhonen katsoo, että nettiäänestyshanke sysäisi meneillään olevan vaalilain uudistuksen romukoppaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.