Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Turvallisuusriskit arvioitava ennen kaupan hyväksymistä”

Lehti: kiinalaiset havittelevat Yhdysvaltain levyasemien valmistajia

Seagaten Barracuda 7200.10 -kiintolevy.

27.8.2007 07:46 (päivitetty 07:59) Kiinalaiset havittelevat omistukseensa levyasemavalmistajaa Yhdysvalloista, New York Times kertoo. Huhut Seagaten tai Western Digitalin myymisestä herättävät pelkoja Yhdysvalloissa.

New York Times ei yksilöinyt, kumpaa levyasemavalmistajaa kiinalaiset havittelevat. Lehti totesi myös, ettei Yhdysvallat säätele levyasemien vientiä.

Seagaten pääjohtajan William Watkinsin mukaan yhtiö ei ole kaupan. – Tietysti riittävän korkea hinta voi houkutella osakkeenomistajia.

Watkinsin mukaan uusimmissa levyasemissa on mukana salausteknologiaa, joten niiden turvallisuustarkastus lienee tarpeen mahdollisen kaupan yhteydessä.

 –Yhdysvaltain hallitus saattaa pelästyä kiinalaisten ostosuunnitelmia, Watkins totesi.

Washingtonin päättäjät pohtivat perusteellisesti kiinalaisen Lenovon ja IBM:n tietokonevalmistuskauppaa vuonna 2005, mutta hyväksyivät lopulta sopimuksen.

Samana vuonna julkinen vastustus ja yleinen mielipide estivät kuitenkin Unocal- öljy-yhtiön myynnin kiinalaisille. Unocal liitettiin myöhemmin Chevroniin.

Kauppapolitiikan asiantuntija arvelee mahdollisen kaupan lisäävän tarvetta riuskien kartoitukseen.

- Mikäli Kiina tai joku muu maa ostaa levyasemavalmistajan, täytyy riskit arvioida uudelleen, Michael Wessell Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kaupan turvallisuutta valvovasta komiteasta totesi AFP:lle.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Kiinalaiset havittelevat omistukseensa levyasemavalmistajaa Yhdysvalloista, New York Times kertoo. Huhut Seagaten tai Western Digitalin myymisestä herättävät pelkoja Yhdysvalloissa.
Digitoday
Huono 0
"Kauppapolitiikan asiantuntija arvelee mahdollisen kaupan lisäävän tarvetta riuskien kartoitukseen." ??
Tä?
Huono 0
voisko joku kertoa miksi tämä myyminen niin pelottaa jenkkejä
en tajuu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Euroopan kauppiaille messutaan suomalaista lämpötilavalvontaa

11.02.2009 Salolainen rfid-käsipäätevalmistaja Nordic ID esittelee Saksassa parhaillaan pidettävillä kaupan alan EuroCIS-messuilla kaksi uutta tuotetta, joiden luvataan vievän manuaalisen lämpötilan rekisteröinnin historiaan.

.