Torrentspy sulkeutui Yhdysvalloissa
28.8.2007 08:00 Torrent-trakkeri TorrentSpy sulkee yhdysvaltalaisilta pääsyn hakupalveluunsa. Oikeusistuin käsittelee parhaillaan musiikkiteollisuuden vaatimusta saada käsiinsä Torrentspyn käyttäjälistat.
Torrentspy.com ilmoitti sunnuntai-iltana päätöksestään sulkea yhdysvaltalaiset käyttäjät palvelustaan. Yhtiö kertoi, ettei päätös perustu mihinkään oikeuden tuomioon, vaan ”epävarmuuteen käyttäjien yksityisyydestä ja jännitteistä Yhdysvaltain ja EU:n välillä koskien internetin yksityisyyttä”.
Torrentspy kertoi palvelimiensa sijaitsevan Hollannissa ja että niille pääsee tavanomaiseen tapaan Yhdysvaltain ulkopuolelta; News.com kertoi.
Musiikkituottajien etujärjestö MPAA on oikeusteitse vaatinut tietoja Torrentspyn käyttäjistä. Oikeus päättänee asiasta lähiaikoina.
MPAAn mukaan Torrentspy edusauttaa tekijänoikeuksien rikkomista, vaikka ei itse varastoikaan tekijänoikeuden alaista materiaalia.
Torrentspyn mukaan Yhdysvaltain tekijänoikeuslait suojelevat yhtiötä, sillä Torrent-teknologiaa käytetään paljon muuhunkin kuin lainvastaiseen musiikin lataamiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Jorma Ollila: Lisää jenkaa veronalennuksiin!
09.02.2007 Lisää vauhtia veronalennuksiin, sanoo Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila EK:n Prima-lehdessä.
Kolme vuotta sitten
Väite: Snow Leopard lainaa iPhonen kosketuksen
09.02.2009 Applen kehitteillä oleva Mac OS X 10.6 -käyttöjärjestelmä (Snow Leopard) sisältää iPhone-puhelimesta tuttuja ominaisuuksia, verkkopalvelu väittää.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (15)
Ja mihinköhän ne sitä listaa tarvitsevat??? Eivät kai kaikki käyttäjät lakia ole rikkoneet. VAikuttaa hieman laittomalta pyynnöltä.
Käyttäjätietojen luovuttaminen teollisuuden etujärjestölle on minusta ehdottomasti tietoturva-asia. Toiseksi: TO-lain ja TO-järjestöjen kritisointi ei ole ymmärtämättömyyttä.
Ja jos ne on pakko hillota, niin ilman muuta RAM muistille! Ne voi sitten antaa antaan tuomarin käteen kun oikeus niin vaatii!
TAi sitten käyttää patentoimiani WOM (write only) muistipiirejä.
Kansalaisten puolelta tämä onkin sitten tietoturva-asiaa.
Veikkaisin että seuraavaksi torrentspytä aletaan painostamaan Hollannin MPAA:ta vastaavan puljun toimesta. Pitää odottaa hetki niin selviää miten Hollannissa lainsäädäntö noihin "torrent-hakukoneisiin" suhtautuu.
Lisäksi kyseessähän on sivu, jolla voi etsiä muilla torrent-sivustoilla olevia torrent-tiedostoja. Täten haku (ja sitä seuraava mahdollinen siirtyminen varsinaiselle torrent-sivustolle) ei edes todista, että kyseinen käyttäjä olisi edes ladannut etsityn torrent-tiedoston itselleen, saati sitten ladannut sen tiedostoja.
Varmaankin todistellakseen sivuilla pyöriville pornomainostajille, että katsojia riittää. Logeja myös kannattaa kerätä tietoturvan kannalta: jos joku yrittää esim. bruteforcata järjestelmää, niin logeista sen näkee ja suljetaan IP:t jotka yritykseen osallistuvat. Kun/jos tietoturvamurrosta tehdään rikosilmotus, niin logit on ainoa tapa jäljittää rikollinen.