Miljoonien henkilötiedot vääriin käsiin
Krakkeri iski osakevälittäjän tietokantaan
15.9.2007 07:44 Verkko-osakevälittäjä Ameritrade kertoo joutuneensa tietomurron kohteeksi. Hyökkääjät saivat yhtiön tietokannasta kaikkien 6,3 miljoonan asiakkaan tietoja.
Hyökkääjät saivat haltuunsa asiakkaiden nimet, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot ja kotiosoitteet, kerrotaan Ameritraden tiedotteessa.
Iskun kohteeksi joutuneessa tietokannassa säilötään myös muun muassa sosiaaliturvatunnuksia, mutta niiden anastamisesta ei Ameritraden mukaan ole näyttöä.
Asiakkaiden varoja krakkerit eivät Ameritraden mukaan ole voineet saada haltuunsa, sillä käyttäjätunnukset ja salasanat on taltioitu muihin tietokantoihin.
Ameritrade on pestannut henkilötietojen hallinnan asiantuntijayrityksen ID Analyticsin tutkimaan ja tarkkailemaan mahdollisia henkilötietojen väärinkäytöksiä.
Ameritrade jätti kertomatta, milloin tietomurto tehtiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma 16:26
- Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä 15:26
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä 12:11
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? 15:27
- Venezuelan presidentti tulistui vapaalle internetille 13:14
- Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet 11:27
- Lisää
Hintanousijat
-
107 e
Toshiba Satellite A500-1GF (Core i3-330M, 6 Gt, 16", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
53 e
Acer TravelMate 8571 (Core 2 Solo SU3500, 3 Gt, 15,6", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
45 e
HP Compaq 8730W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
41 e
Lenovo Thinkpad SL410 (Core 2 Duo T5870, 2 Gt, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
40 e









Kommentit (7)
Lapsellista oli tästä taas tehdä windows-kysymys. Itämeren saastuminenkin varmaan johtuu siitä, että maajussit ovat käyttäneet windowsia maatilan kirjanpitoon.
älä ny oikeesti höpötä. Jos tietomurtoa ei saisikaan tehtyä platan puolelle, ei se patchaamaton tietokanta(moottori) siellä takana ole yhtään sen paremmin suojattu.
Tietomurtoja on tehty jokaiselle alustalle. Ikkuna on tietenkin niistä suurin riski :D