Tietokonevalmistaja myi vanhan viruksen sisältäviä koneita
17.9.2007 07:24 Saksalainen tietokonevalmistaja Medion myi vahingossa kannettavia tietokoneita, jotka sisälsivät 13 vuotta vanhan viruksen.
Järjestelmä sisälsi käynnistysviruksen nimeltä Stoned.Angelina. Virus tallentaa itsensä flopyn dos-käynnistyslohkoon ja kiintolevyjen pääkäynnistyslohkoon.
Medion sanoi tanskalaisilla sivuillaan, että saastuneita laitteita on myyty Aldi-ketjun myymälöissä. Medion ei sanonut ongelman rajoittuneen Tanskaan, muttei myöskään julkistanut varoitusta muiden maiden sivuillaan.
Symantecin mukaan Stoned.Angelinasta ei ole suurta vaaraa. Virus löytyi vuonna 1994, vnunet kertoo.
Stoned.Angelina ei tee muuta kuin pyrkii leviämään ja kopioitumaan. F-Securen mukaan virus saattaa muuttaa dos-käynnistyslohkoa ja siten vahingoittaa floppyjä.
Lähes kaikki virustorjuntaohjelmat tunnistavat ja puhdistavat Stoned.Angelinan. Medion suositteli laitteen ostaneita asentamaan käyttöjärjestelmän uudelleen asennuslevyltä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
The following scanners were able to detect and successfully remove the "Stoned.Angelina" critter on Windows XP and Vista:
* G Data (AVK) Total Care 2008
* BitDefender Internet Security 2008 (v10)
* Kaspersky Internet Security 7.0
The following tools were able to detect and report the infection, but unable to handle it:
* BullGuard Internet Security 7.0 (updated information from BullGuard, here).
* McAfee Internet Security 2007
* Trend Micro PC-cillin Internet Security 2007
* Avira AntiVir Personal Premium (v7) -- BUT the scan of the system areas (master boot record) is disabled by default, so it has to be enabled or AntiVir wouldn't report anything, as it's not scanning this sector.
Two of the tools were able to successfully report and clean the virus on Windows XP, but they shred the system area on disinfecting a Windows Vista based system after the infection was found this means that Vista wouldnt start anymore after a "successful" cleaning and it has to be repaired (e.g. by booting from the installation DVD and selecting the option to repair the system, see the Bullguard website link above for details):
* Symantec Norton 360
* Panda Internet Security 2008 (v12) -- BUT you need to start the tool with administrator rights or disable User Account Control (UAC) or Panda wouldn't be able to scan for the virus on disk and report the system is clean, even if it's indeed infected.
This leaves one tool -- Microsoft OneCare 1.6 -- which is completely unable to scan for boot viruses on disk (tested on Windows XP and Vista), so the user wouldn't get a notification that his system is infected. As nothing is found, nothing can be removed, of course.
Netistä löytyy näitä automaattisia kääntäjiä, tämä muistuttaa sitä.
Suomennos ei ole kovinkaan laadukas.
Hyvin nauratti.
Entäpä fixmbr komento.