Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Epäillään vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle

Porin bottijutun tutkinta etenee

19.9.2007 14:16 Porilaisnuorukaista koskevan haittaohjelmien levitysjutun tutkinta on edennyt loppuvaiheeseen. Miehen epäillään toimineen koodaajana troijalaisia levittäneessä ryhmässä.

Parikymppistä porilaismiestä epäillään vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle. Maksimirangaistus kyseisestä rikoksesta on kaksi vuotta vankeutta.

Esitutkinnassa on paljastettu järjestäytynyt kansainvälinen haittaohjelmia levittävä ryhmittymä, joka käyttää itsestään nimeä m00p.

Suomalaisnuorukaisen epäillään toimineen ryhmässä koodaajana. Hänen tehtävänään oli koostaa troijalaisia ja lähettää ne edelleen Englantiin levittämistä varten. Suomalaismies on kertonut valmistaneensa 30–40 eri haittaohjelmavariaatiota.

Tutkintaa johtavan rikoskomisario Kirsi Kujalan mukaan mies pidätettiin viime kesänä ja vangittiin osaksi esitutkinta-aikaa. Sen jälkeen hän on ollut vapaana.

Porin poliisin tiedossa ei ole, että ryhmään olisi kuulunut muita suomalaisia.

Haittaohjelmaa on poliisin mukaan levitetty laajamittaisesti Isosta-Britanniasta käsin, ja sitä on tavattu eri puolilta maailmaa. Tekijöillä oli hallussaan 64 miljoonaa sähköpostiosoitetta haittaohjelman levitystä varten.

Haittaohjelmien levinneisyyden selvittäminen tarkasti on Porin poliisin mukaan mahdotonta, koska niistä jatkojalostetaan uusia versioita ja ne esiintyvät eri nimillä.

Jutun esitutkinta aloitettiin kesäkuussa 2006. Porin poliisi on tutkinut juttua yhteistyössä tietokonerikoksiin erikoistuneen brittipoliisin (Metropolitan Police Computer Crime Unit) ja keskusrikospoliisin kanssa.

– Tietojen vaihto tapahtui normaalisti oikeusapupyyntöjen kautta. Tutkijamme on muun muassa käynyt jutun tiimoilta Englannissa, Kujala sanoo.

Yhteistyössä on ollut mukana myös Viestintävirasto ja tietoturvayhtiöitä.

Esitutkinta saataneen päätökseen syksyn kuluessa, minkä jälkeen juttu siirtyy syyteharkintaan Satakunnan syyttäjävirastoon.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Porin kihlakunnan poliisilaitoksella tutkinnassa ollut epäilty porilaisnuorukaisen haittaohjelmien levitys on edennyt loppuvaiheeseen.
Digitoday
Huono 0
"vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle"
Hienoja nimikkeitä nykyään keksitäänkin.
Pertti Keinanen
Huono 0
Ny tais toimitus haukata ns. paskaa:
"Joka luvattomasti käyttää poliisin tunnuskuvaa, joko sellaisenaan tai sovellettuna merkkiin tahi kuvalliseen esitykseen, tai sitä erehdyttävästi muistuttavaa merkkiä taikka poliisin viiriä tahi pienoislippua, rangaistakoon sakolla."

Tuossahan on poliisin tunnuskuva keskellä kuvallista esitystä (webbisivu). Aiai.
Peelo
Huono 0
Minusta syytetty pitäisi pikimiten vapauttaa ja palkata esimerkiksi puolustusvoimien tietotekniikkaosastolle töihin. Me tarvitsemme akuutisti juuri tuollaisia osaajia aikana, jolloin "ystävälliset naapurimme" kehittävät kilvan erilaisia tietoteknisiä hyökkäystoimia.

Hyviä alan koodareita on äärimmäisen vaikea löytää. Kaiken maailman Visual Basic ja C# tunareita on pilvin pimein, mutta kun tarvitaan oikeaa pohjatason osaamista, niin ei sitten millään löydy. Se että kaveri on hieman harjoittanut osaamistaan maailman verkoissa on vain hyvää kenttäharjoittelua, josta pitäisi antaa lisäpisteet.

Ja laista pitäisi hetimiten poistaa kaikki : "vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle" sun muut pykälät. Internet on yhä voimistuvassa määrin sotatanner eikä sitä hillitse se, että Lintukoto-Suomessa määritellään typeriä lakeja. Pikemminkin pitäisi opettaa kuinka puolustaudutaan ulkovaltojen hyökätessä.
Ammattilainen
Huono 0
Ainoa ongelma vaan tuossa Ammattilaisen ehdotuksessa on se, että on paha sanoa voiko tuollaiseen tyyppiin sitten luottaa sen vertaa, että päästettäisiin puolustusvoimien verkkoon säätämään. Sen verran ajattelematon tuntuu olevan, että voisi tehdä vahingossakin pahaa jälkeä asentamalla vääriä ohjelmia jne.
Jeps
Huono 0
Se ei nyt kuitenkaan ole mitään salatiedettä misää yksi ihminen seikkailee, kuvasi asiasta on hiukan mielikuvituksellinen.
Niinkö
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.