Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiö ei epäile porilaista

M00p iski myös F-Secureen

21.9.2007 10:52 Haittaohjelmia levittäneen ja bottiverkkoja osin suomalaisvoimin tehtailleen m00p-ryhmän epäillään hyökänneen syksyllä 2005 myös tietoturvayhtiö F-Securea vastaan.

F-Secure ilmoitti lokakuussa 2005, että sen ulkoista www -sivustoa vastaan tehtiin palvelunestohyökkäys. Hyökkäyksestä epäillään samaa m00p-nimistä haittaohjelmia levittänyttä ryhmää, johon porilaisen 19-vuotiaan miehen uskotaan kuuluneen.

Käynnissä on kaksi erillistä hyökkäyksiä koskevaa tutkintaa, joista toisessa F-Secure on asianomistajana ja toisessa, porilaismiehen tapauksessa, todistajana.

Hyökkäyksiä tehtiin myös sähköpostitse lähettelemällä F-Securen nimissä haittaohjelmia. Yhtiö teki viestien lähettämisestä rikosilmoituksen viime vuonna.

– Sähköpostihyökkäys voidaan suoraan kytkeä m00p-ryhmään. Verkon kautta tehdyn palvelunestohyökkäyksen osalta voidaan sanoa vain, että ryhmää on syytä epäillä. Voi olla, ettei sitä saada koskaan todistetuksi, sanoo F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Porilaismiestä ei epäillä F-Secureen kohdistuneista hyökkäyksistä.

– Suomalaiskaverin tapauksessa olemme todistajana. Meillä ei ole epäilyä, että hänellä olisi suoranaisesti meitä vastaan mitään, Hyppönen sanoo.

F-Securen tietoon ei ole tullut, että muita suomalaisia yrityksiä olisi joutunut kyseisen hyökkäyksen kohteeksi.

Porilaismiehen juttua Suomessa tutkiva Porin poliisi epäilee miestä vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle. Maksimirangaistus kyseisestä rikoksesta on kaksi vuotta vankeutta.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Haittaohjelmia levittäneen ja bottiverkkoja osin suomalaisvoimin tehtailleen m00p-ryhmän epäillään hyökänneen syksyllä 2005 myös tietoturvayhtiö F-Securea vastaan.
Digitoday
Huono 0
Todella kiinnostavaa lukea tapahtumista vuonna 2005.
Tällä tavalla ei uutiset lopu koskaan.
Ax
Huono 0
Tämä uutinen lieneekin vanhanen
Perusnörtti
Huono 0
Todella kiinnostavaa lukea tapahtumista vuonna 2005.
Tällä tavalla ei uutiset lopu koskaan.

Jaksoit kuitenkin kommentoida :)
Jori
Huono 0
Kylmäsks vaan tollaset juipit.
iKusetus
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa

10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.

.