Evästeiden poistaminen altistaa kysely- ja mainosrumballe
1.10.2007 11:30 Tunnollinen pankkien turvaohjeiden seuraaminen altistaa käyttäjät evästeitä käyttävien mainosten ja kyselyiden tulvalle. Tämä on havaittu muun muassa Digitodayssä, ITviikossa ja Taloussanomissa viime viikolla tehdyn rss-syöte-kyselyn yhteydessä.
Kyselyiden tekijät ja monet mainostajatkin ovat tietoisia siitä, että lukijoiden jatkuva pommittaminen samoilla pop-up -viesteillä koetaan erittäin ärsyttäväksi. Niinpä ne on rakennettu siten, että viesti näytetään vain kerran. Siinä vaiheessa vastaanottaja voi valita vastaako hän vai ei, haluaako hän lisää tietoa mainostettavasta asiasta vai ei.
Teknisesti asia on toteutettu evästeiden avulla. Palvelu tallentaa käyttäjän selaimeen pienen ohjelmanpätkän eli evästeen (cookie), joka kertoo, että käyttäjä on jo saanut kyselyn tai mainoksen eikä näytä sitä enää.
Ongelmia syntyy niille käyttäjille, jotka noudattavat pankkien tietoturvaohjetta, jonka mukaan selaimen välimuisti kannattaa tyhjentää jokaisen istunnon jälkeen. Sama ohje annetaan usein julkisessa käytössä olevilla tietokoneille. Käyttäjä voi asettaa selaimen tyhjentämään välimuistin joka kerta kun selain suljetaan.
- Joka kerta kun avaan selaimeni, kysely ilmestyy näytölle, vaikka olen siihen jo yhden kerran vastannut, sanoo ITviikon lukija palautteessaan.
- Asia kismittää minua, sillä ITviikon web-sivu on kotisivuni ja tuo kysely pomppaa jatkuvasti silmilleni.
Samalla hän arvelee, että kyselyn tulokset eivät voi olla luotettavia kun vastaamista ei ole rajoitettu yhteen kertaan, vaan sama henkilö voi vastata niin monta kertaa kuin haluaa tai jaksaa?
Jos palautteen antaja olisi yrittänyt vastata kyselyyn toisen kerran, hän olisi huomannut, että näissä tutkimuksissa se ei ole mahdollista. Kyselyt toteutetaan Digium Oy:n järjestelmällä, joka voi estää monenkertaisen vastaamisen esimerkiksi pitämällä lukua koneiden yksilöllisistä ip-osoitteista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (29)
No eikö mainosbanneria voida sitten näyttää tietylle IP-osoitteelle vain kerran?
No hei tämä on sentään digitoday, älä odota liikoja. Jos jonkin asian voi tehdä väärin, digitoday tekee juuri niin.
Idioottikin tajuaa että pop-uppien seuranta tulee tehdä ip:n, ei evästeiden avulla, joten digitodayn työntekijät ovat idiootteja alemmalla tasolla.

Keksi ei ole mikään ohjelmanpätkä. Jos kekseinä voitaisi tallentaa (tai suorittaa) käyttäjän selaimessa ohjelmanpätkiä, niin kovin lujaa ei menisi. Voidaan sanoa, että palvelu asettaa käyttäjän selaimeen evästeen, joka sisältää tiedon, että mainos on käyttäjälle jo näytetty. Tätä voidaan pitää tilatietona, mutta ei missään nimessä ohjelmanpätkänä.