Syyttäjä palautti osan piraattien palvelimista

Pirate Bayn servereitä vaadittiin äänekkäästi takaisin pian poliisin tekemän ratsian jälkeen kesällä 2006. Enin osa on kuitenkin yhä poliisin hallussa.
Kuva: Mika Lahdensivu
4.10.2007 09:43 Tukholma - Pirate Bay -syyteharkinnan pitkittymisestä tuohtuneet piraatit saavat viimein takaisin pienen osan puolitoista vuotta sitten takavarikoiduista palvelimista. Palautetuista laitteista yksi kuuluu Piratbyrånille.
Pirate Bay on viimein saanut takaisin osan palvelimista, jotka poliisi takavarikoi webhotelli PRQ:lta toukokuussa 2006. Palautetuista seitsemästä servereistä yksi kuuluu lehtitietojen mukaan Piratbyrånille.
Enin osa takavarikoidusta tekniikasta ja muista tavaroista on yhä viranomaisten hallussa, vaikka Pirate Bay vaati omaisuutensa palauttamista viimeksi viikon lopulla syyttäjän jälleen kerran anottua ja saatua tutkimuksiinsa lisäaikaa.
Computer Sweden -lehdessä kamarisyyttäjä Håkan Roswall toteaa, ettei nyt palautettuja palvelimia voida liittää Pirate Bayhyn, vaikka niissä onkin "kummallisuuksia". Millaisista kummallisuuksista on kyse, syyttäjä ei kertonut.
Metro-lehdessä Roswall uskoo, että syyte Pirate Bayta vastaan voidaan nostaa marraskuussa. Roswall ei halua kommentoida arveluja siitä, että viranomaisten hallussa yhä olevaa laitteistoa käytettäisiin todisteena oikeudenkäynnissä. Hänen mukaansa "epäiltyjen ei pidä voida lukea lehdestä, millaista näyttöä heitä vastaan on".
Lopullisen päätöksen siitä, onko takavarikoitujen laitteiden ja aineiston pitämiseen viranomaisten hallussa yhä perusteita, tekee käräjäoikeus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma 16:26
- Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä 15:26
- Krakkeri sai sata autoa tööttäämään 13:35
- Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä 12:11
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? 15:27
- Venezuelan presidentti tulistui vapaalle internetille 13:14
- Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet 11:27
- Lisää
-
63 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
28 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
21 e
Acer Aspire M3800 (Pentium Dual Core E5400, 4 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö









Kommentit (7)
Olin jo parahtamassa, että onneksi en asu Ruåtsissa - vaan sitten tuli mieleen, että ihan samaa tahallista poliittisten päämäärien vuoto- ja panettelutaktiikkaa käytetään kesken olevissa tutkimuksissa Suomessakin. Asiasta tulee heti mieleen ainakin case Rusi - ja muitakin löytynee, kun vain alkaa muistelemaan.