Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yksityisyyden säilyttäminen asiakastietokannoissa on mahdollista

VTT vähentää yksityisyyshuolia

Kuva: Taloussanomat

9.10.2007 13:42 VTT tutki yksityisyyden säilyttävien tiedonlouhintamenetelmien soveltuvuutta asiakastietokantoihin ja on tullut siihen lopputulokseen, että yksityisyyden säilyttäminen tietokannoissa on mahdollista.

Tiedon louhinnalla tarkoitetaan uusien ja hyödyllisten säännönmukaisuuksien löytämistä suurista tietomassoista esimerkiksi kohdennettua mainontaa varten. Yksityisyyden säilyttävä tiedon louhinta on suhteellisen nuori ala, ja alalla tehty tutkimus on tähän mennessä ollut varsin teoreettista, VTT pohjustaa.

VTT on nyt selvittänyt (pdf) olemassa olevien tiedonlouhintamenetelmien soveltuvuutta käytäntöön sekä erityisesti yksityisen tiedon säilymistä. Tiedotteen mukaan työn tulokset osoittavat, että yksityisyyden säilyttävä asiakaskannan segmentointi on mahdollista ja yhteisesti suoritettu segmentointi tuottaa uutta tietoa.

Tässä on selkeänä hyötynä VTT:n mukaan se, että useita tietolähteitä voidaan käyttää ja hyödyntää yhteisesti ilman, että yksittäiset liikesalaisuudet tai yksittäisten asiakkaiden tiedot paljastuvat. Tämän tyyppisen hyödynnettävyyden esteenä on tosin myös muita, kuten teknisiä, osapuolten luottamukseen ja lainsäädäntöön liittyviä, seikkoja.

Joka paikan tietotekniikan mukanaan tuomat, lukuisat hajautetut tietolähteet ja tavat yksilön tunnistamiseen nostavat esille huolen yksityisyydestä: mitä voidaan ja mitä ei pidä tehdä yksilön tiedoilla. Yksilön yksityisyyden lisäksi yritystietojen yksityisyys nousee esiin, kun tiedon louhinnan menetelmiä sovelletaan asiakastietoihin.

Käytännössä yksityisyys säilyy tietuetasolla kryptauksen, kohinan lisäyksen ja tietuesekoituksen avulla. Algoritmitasolla yksityisyys puolestaan säilyy suojattujen rutiinien avulla, näistä laskentaosapuolet saavat tuloksina tietää vain koko dataa kuvailevat piirrearvot. Yksittäiset tietuearvot eivät paljastu.

Vallitseva suuntaus yksilöllistämisen kasvavasta määrästä verkkopalveluissa on luonut myös markkinoita yksilölliselle markkinoinnille. Yksilölliset markkinointipalvelut hyödyntävät yksityiskohtaisia tietoja asiayhteydestä ja yksilön käytöshistoriasta. Tämä vaatii kehittyneitä menetelmiä yksilön tunnistamiseen, ja menetelmät nostavat huolen yksityisyydestä.

VTT:n mukaan yksityisyyden säilyttävien menetelmien uutuusarvo on mahdollisuus käyttää arkaluontoista ja hajautettua tietoa tiedon louhintaan niin, että yksityisyys säilyy.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.

.