Ministeriryhmä: Verkkorikollisuuden torjuntaa lisätään

Kuva: Kirsi Salovaara / Lehtikuva
10.10.2007 12:41 (päivitetty 13:35) Hallituksen asettaman sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota tietoverkkorikollisuuden torjuntaan, totesi asian valmistelutyötä johtava ministeriryhmä kokouksessaan keskiviikkona.
Ministeriryhmän mukaan linjauksen taustalla ovat Viestintäviraston Cert-fi-yksikön keräämät tiedot
siitä, että verkossa toteutetut hyökkäykset ovat yksikköön tulleiden ilmoitusten perusteella lisääntyneet merkittävästi kuluvan vuoden aikana.
Eniten ovat lisääntyneet haittaohjelmia koskevat ilmoitukset, joiden määrä vuonna 2004 oli 34. Vuoden 2007 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana näiden ilmoitusten määrä oli jo yli ruhat.
Cert-fi-yksikön arvioiden mukaan tiietoverkkorikollisuuden seuraava kehitysvaihe tuo mukanaan erityisesti uusia asiakkaisiin kohdistuvia hyökkäystapoja, ja näihin tulee varautua myös sisäisen turvallisuuden ohjelmassa.
Järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa tietoverkkorikollisuuden ohella korostuvat korruption ja parituksen torjunta.
Ministeriryhmän mukaan valmiutta ympäristötuhojen torjuntaan kehitetään osana sisäisen turvallisuuden ohjelmaa.
Valtioneuvosto asetti 29. elokuuta hankkeen valmistelemaan sisäisen turvallisuuden
ohjelmaa. Ohjelma on yksi hallitusohjelmaan sisältyvistää kolmesta turvallisuuden kannalta keskeisistä valtioneuvoston ohjelmista.
Hallitus tulee määrittämään sisäisen turvallisuuden keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet
poikkihallinnollisesti sisäisen turvallisuuden ohjelmassa. Ohjelman tulee olla valmis 31.3.2008.
Ohjelmatyötä johtavan ministeriryhmän puheenjohtajana toimii sisäasiainministeri Anne Holmlund ja jäseninä oikeusministeri Tuija Brax,
maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors, puolustusministeri Jyri Häkämies, liikenneministeri Anu Vehviläinen sekä peruspalveluministeri Paula
Risikko.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Tällöin verkon käyttäjät, jotka haluavat eroon roska- ym. toisarvoisesta liikenteestä sekä internetin väärinkäytöistä, siirtyisivät uuden verkon pariin.
IPv6-verkko toisi mukanaan, osoitteiden riittävyyden lisäksi, integroinnin salaukselle ja todennukselle. Sähköisen asioinnin käyttäjät hyötyisivät tällaisista ominaisuuksista ensisijaisesti, myös sähköpostiliikenne olisi luotettavampaa ja tehokkaampaa kyseisessä ympäristössä.
Anonyymiteettiänsä vaalivat voisivat käyttää nykyistä "nettiä" sen romahtamiseen saakka tai sitten Suomi luopuisi IPv4:sta pakkolunastuksella analogilähetysten tavoin.
Anne Holmlundilla tuntuu, viime aikaisten lööppien mukaan, olevan virtaa moisen projektin pyöräyttämiseen. Tarvetta tämän tyyliselle ratkaisulle näyttää ainakin olevan.
Mutta mitä jos yhteys kierrätetään näitten yksityishenkilöitten koneiden kautta?
Kenen päitä silloin putoaa?
Sehän muuttaisi IPv4:ään verrattuna tilannetta ... kerrotko miten? :D
Kyllä minäkin osaan niitä yli kymmenen vuotta leviteltyjä IPv6-mainosläystäkkeitä tavata, mutta sinä näytät nielleen kaiken "hook, line and sinker" ja nyt regurgitoit edes ymmärtämättä, että mitä on tullut luettua.
Kyseessä on ministeriryhmä, eikä Jyrki ole vielä päässyt niin korkeaan asemaan.
Kaikki tietoturva pitäisi perustua toimivaan PKI-järjestelmään sekä paranneltuun HST-käytäntöön. Tekniikkaa on ainakin paremmin saatavilla kuin hypen aikoihin jokunen vuosi sitten.
Kritiikki on sinänsä aina paikallaan, kun ilmestyy jotain sovellettavaa "hypettämisen" nähneille keksinnöille/tuotteille - näin se jalostuu entistä paremmaksi.
Huomattakoon, että tuollaisia Circle of Trust -tyyppisiä ratkaisuja on menestyksekkäästi käytetty armeijan ajoista aina Turvapostiin asti.