KRP: Salasanojen levitys vaaran aiheuttamista tietojenkäsittelylle
15.10.2007 17:54 Poliisi tutkii suomalaisten salasanojen ja käyttäjätunnusten levittämistä internetiin tietomurtoina ja vaaran aiheuttamisena tietojenkäsittelylle. KRP:n tietoon on tähän mennessä tullut joitakin tapauksia, joissa julkaistuja tunnuksia on käytetty luvatta.
Tunnuksien avulla on muun muassa tunkeuduttu ihmisten sähköposteihin ja lähetetty heidän nimissään sähköpostiviestejä. Näissä tapauksissa rikosnimikkeinä voivat olla luvaton käyttö ja viestintäsalaisuuden loukkaus, Krp arvioi.
KRP kehottaa murtojen kohteina olleiden verkkoyhteisöjen jäseniä muuttamaan välittömästi salasanansa.
KRP ei ota tässä vaiheessa kantaa siihen, kuka tai ketkä ovat tietomurtojen tekijöitä. Tutkinnassa selvitetään parhaillaan sitä, missä listojen julkaisuun käytetyt palvelimet sijaitsevat.
Tutkinnassa käytetään ulkomaisten viranomaisten apua.
Poliisin tiedossa on vasta osa niistä verkkopalveluista, joiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja on saatu luvattomasti haltuun. KRP pyytää rikosten kohteiksi joutuneiden keskustelufoorumien ja muiden verkkopalvelujen ylläpitäjiä ilmoittamaan asiasta KRP:n tietotekniikkarikosyksikköön.
Yksittäisiä kansalaisia, joiden listalla olevia tunnuksia on käytetty väärin, pyydetään tekemään ilmoitus paikallispoliisille.
Verkkoyhteisöt voivat tehdä ilmoitukset keskusrikospoliisin puhelinnumeroon (09) 8388 6213 (päivystys klo 08.00-20.00) tai sähköpostilla osoitteeseen krpttr@poliisi.fi
Internetissä julkaistiin viime lauantaina tiedosto, joka sisälsi lähes 80 000 enimmäkseen suomalaisten keskustelupalstojen ja verkkoyhteisöjen käyttäjien käyttäjätunnusta ja salasanaa. Tunnukset ja salasanat on hankittu murtautumalla eri palveluihin.
- ArkistoCERT-FI: Salasanatiedostoa mahdoton juuria pois 15.10.2007
- ArkistoKRP tutkii salasanavuotoa, krakkerit ovat Magical Pink Bear & ZeroPoint 14.10.2007
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Väärä Dalai-lama innosti Twitterissä
10.02.2009 Tiibetin hengellinen johtaja ei todellisuudessa perustanut tiliä mikrobloggauspalvelu Twitteriin. Tili jäädytettiin, mutta nyt kirjoittelu jatkuu viilattuna.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (8)
Olisiko Sinulla, hyvä Toope, jotain minulle "kuuluvaa"? Voisin tulla pakottamatta ottamaan sen sinulta. Jos en salaa, niin sitten vaikka väkivallalla uhaten, kun minua ei voi kukaan pakottaa.
Voi herra isä ja rouva äiti sentään...
Vastuuseen tulisi laittaa sivuston ylläpitäjät jotka ovat laiminlyöneet tietoturvan ja täten vaarantaneet monen käyttäjän tiedot. Jos väärinkäytöksiä ilmenee niin ainakin itse hakisin korvauksia sivuston ylläpidolta.
Se että lista julkaistiin on mielestäni erittäin tärkeä pointti tässä, ilmeisesti sitä ei kaikki tajua että tuon listan olisi saanut suht. helposti kuka vaan noilta palvelimilta. Miettikääpä jos listaa ei olisi julkaistu, silloin väärinkäytöstä olisi voinut jatkaa rauhassa eikä koko hommaa olisi edes huomattu. Pojat leimataan nyt terroristeiksi mutta sen se välillä vaatii että saa laiskat adminit herätettyä. Kaiken kaikkiaan näen poikien teon hyvänä tekona ja toivon että jonakin päivänä muutkin tajuaa.
Mikä siitä tietomurrosta tekee niin moraalisesti hyväksyttyä? Ei tavallinen tallaaja surffaa netissä ja murtaudu tietojärjestelmiin. Ne ovat rikollisia, jotka sitä tekevät, eikä tässä ole mitään harmaata aluetta.
missä toi lista löytyy?