Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Ylittävät aiheutetun vahingon”

Suurkorvaukseen tuomittu piraatti vaatii uutta oikeudenkäyntiä

Jammie Thomas

16.10.2007 07:42 Suuriin korvauksiin tuomittu Jammie Thomas vaatii uutta oikeudenkäyntiä. Hänen mukaansa 222 000 dollarin korvaukset ovat ylimitoitettuja ja siten perustuslain vastaisia.

Jury langetti Thomasille hiljattain 222 000 dollarin korvaukset, jotka hänen tulee maksaa häntä syyttäneille musiikkiyhtiöille. Thomas tuomittiin musiikin jakelusta Kazaa-vertaisverkossa. Korvaukset olivat voitto etujärjestö RIAAlle.

Thomaksen asianajajat vaativat uutta oikeudenkäyntiä perusteettomien suurten korvausten vuoksi. Toissijaisesti he vaativat korvausten alentamista enintään 150 dollariin.

Perusteena vaatimukselle on se, että ”kaikki korvaukset, jotka ylittävät aiheutetun vahingon määrän, ovat pelkästään rangaistuksen luonteisia”.

Asianajajat huomauttivat samalla, ettei ole todisteita Thomaksen koneelta suoritetuista latauksista. Ainoastaan voidaan todistaa, että RIAA latasi musiikkia Thomaksen koneelta, News.com kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Suuriin korvauksiin tuomittu Jammie Thomas vaatii uutta oikeudenkäyntiä. Hänen mukaansa 222 000 dollarin korvaukset ovat ylimitoitettuja ja siten perustuslain vastaisia.
Digitoday
Huono 0
Onneksi yksinhuoltaja on saanut rahallista tukea jo $13,909.26 sellaisilta ihmisiltä jotka vastustavat RIAA:a ja heidän taktiikoitaan joilla pilataan ihmisten elämä vain vaivaisten 24:n kappaleen takia. Toivottavasti tuo paikkaa edes osan siitä hinnasta mitä oikeuden hakeminen maksaa tuossa maassa. Tässä on hyvä esimerkki meidänkin päättäjille, että mitä tapahtuu kun kumarrellaan liikaa levyteollisuuden suuntaan.

En osta yhtään levyä enää tänä vuonna. Katsotaan jos tekee mieli ensi vuonnakaan.
qwerty
Huono 0
Todellakin tulee jäämään ne vähäisetkin levyostokset tekemättä tästä eteenpäin. Ostan enää vain omakustanteita sekä teostovapaata musiikkia.

Toki tuen myös yhtyeitä, jotka taistelevat mediayhtiöiden musiikkimonopoleja vastaan. Pisteet mm Radioheadille!
freecode
Huono 0
Radioheadin levy tulee olemaan näillänäkymin ainoa levy jonka enää ostan tänä vuonna. Teostopaskaan rootkitteineen, kopiosuojineen ja vammautuneen asenteen vuoksi en enää koske. Onneksi kotona voi musiikkia kuunnella suoraan netistä tekemättä rikosta täysin ilmaiseiksi. Toivottavasti muutkin ihmiset lakkaisi ostamasta näitä, niin saataisiin homma takaisin oikeille raiteille.b
uudistuksia musiikin saralle kiitos
Huono 0
Väitätte tosiaan ettei hänellä ollut kuin 24 biisiä ? Kommenteissa taas halutaan tukea piratismia. Jos itse tekisin musiikkia niin en haluaisi että sitä jaetaan internetissä, ymmärrän täysin levy yhtiöiden kannat, toki nuo korvaukset ovat järjettömiä mutta silti ...

jos varastat kaupasta tavaraa niin eikö siitä kuulu saada rangaistusta ? mitenkäs tämä eroaa siitä ?

Kärjistetäänpä hiukan asiaa
Varastan autosi niin taputatko olalle ja pahoittelet ettet antanut avaimia lainaksi ja pyydät korvaukseksi vuokran "laina ajalta" vai vaaditko minulle linnaa ja kunnon korvauksia sinulle ?.

Ainoa ero noissa rikoksissa on toteuttamisen helppous, internetistä se on "vaivatonta", kadulla ei.

Järki käteen ihmiset, joku varastaa minulta jotain niin haluan että varas kärsii !
turhautunut
Huono 0
Turhautunut:
Kärjistetäänpä hiukan asiaa
Varastan autosi niin taputatko olalle ja pahoittelet ettet antanut avaimia lainaksi ja pyydät korvaukseksi vuokran "laina ajalta" vai vaaditko minulle linnaa ja kunnon korvauksia sinulle ?.


Jos suhteutetaan Jammie Thomasille langetetut korvausvaateet varastetun musiikin kappalehintaan ($0,99/biisi), niin silloin "kunnon korvaus" autovarkaudesta olisi vastaavasti yhdelle $20 000 autolle n. 180 miljoonaa dollaria.

Kohtuullista?
Suhteellisuudentajua
Huono 0
"Kärjistetäänpä hiukan asiaa
Varastan autosi niin taputatko olalle ja pahoittelet ettet antanut avaimia lainaksi ja pyydät korvaukseksi vuokran "laina ajalta" vai vaaditko minulle linnaa ja kunnon korvauksia sinulle ?.

Ainoa ero noissa rikoksissa on toteuttamisen helppous, internetistä se on "vaivatonta", kadulla ei."

Ainoa ero on helppous? Entä se tosiasia, että toisessa on kyse materiaalisesta omaisuudesta ja toisessa ei?

Tulen taputtamaan sinua olkapäälle ja tarjoan kahvit jos varastat autoni siten, että minulle jää edelleen alkuperäinen. Saatte vaikka kaikki tulla kopioimaan autoni.
Joker_
Huono 0
...jos varastat kaupasta tavaraa niin eikö siitä kuulu saada rangaistusta ? mitenkäs tämä eroaa siitä ?

Kärjistetäänpä hiukan asiaa
Varastan autosi niin taputatko olalle ja pahoittelet ettet antanut avaimia lainaksi ja pyydät korvaukseksi vuokran "laina ajalta" vai vaaditko minulle linnaa ja kunnon korvauksia sinulle ?...

Miksi tätä aina joutuu toistelemaan. Aineetonta asiaa EI VOI kopioimalla varastaa! - Senpä takia tuo autoanalogia särähtää niin pahasti korvaan.

Selitys: Alkuperäinen omistaja autoanalogiassa menettää oikeasti sen ainoan autonsa kun taas verkossa tapahtuva KOPIOINTI ei todellakaan aiheuta sitä että oikeuden omistaja menettäisi oman kappaleensa.

Senpä takia tälläisen aineettoman bittijonon hinnoittelu, siten kuin se olisi oikeasti olemassa kalliista materiaalista valmistettuna, ympäri maailmaa jaettuna ja yksittäisen bittijonon tuotanto maksaisi merkittävästi rahaa (kuten nykyään on käytäntö fyysisissä tuotteissa) on aineettomassa maailmassa vailla perustetta.

Bittijonon monistaminen on käytännössä ilmaista ja sen takia myös hinta pitäisi olla reilusti edullisempi kuin vaikkapa CD-levyn. Sen takia pidän esimerkiksi 99senttiä per biisi aivan törkeänä rahastuksena (levy-yhtiö tienaa ihan helvetisti paljon enemmän tolla tavalla kuin jakelemalla niitä cd-levyjä kauppoihin 20 euron hintaan) ilman että artisti saa edelleenkään suurenpaa korvausta nousevista levy-yhtiön voitoista.

Oikeampi hinta olisi 10-30 senttiä kuin euro ja kun hinta asettuu tuohon realistiseen hintakehykseen myös tarve hankkia materiaalia piraattina vähenee huomattavasti kaikkien heidän osaltaan jotka edes kohtuullisesti tienaavat rahaa elintasonsa ylläpitoon. Köyhiä tulee kuitenkin aina olemaan ja he tulevat toimimaan harmaalla alueella jatkossakin, varastavathan ne sitä ruokaakin kaupasta - mihin nimimerkki "turhautunut" halusi vastata rankaisemalla.
Ammattiaktivisti
Huono 0
Hymyilyttää tuo ja arvasinkin että ihmiset puuttuvat hintaan, otetaan sitten toinen esimerkki, kiinalainen firma valmistaa 3 miljoonaa "nokia" matkapuhelinta ja toiset 3 miljoonaa "adidas" tuotetta, kyseisen brändien omistajat ovat maksaneet siitä ettei kukaan muu voi näitä käyttää. Otetaan tähän sitten se että kuluttaja alkaa ostamaan vain noita "kopioita" niin tätä kautta alkuperäinen omistaja menettää tulojaan.

tässä tapauksessa "omistajalta" ei ole varastettu mitään, aivan kuten datassa. Näistä ei kukaan huuda kun tulli takavarikoi rekkalastillisen tavaraa.

Olen samaa mieltä että korvaukset ovat järjettömiä, kuten alunperin jo sanoinkin mutta edelleen, rikos on rikos ja itsehän olemme eduskuntaan henkilöt valinneet äänestämällä tai äänestämättä jättämällä.
turhautunut edelleen
Huono 0
Jos varas vie autosi, niin unta näet jos kuvittelet saavasi korvauksia mistään autolle tapahtuneista vahingoista, saati sitten niistä päivistä, jolloin auto ei ollut käytettävissäsi.

Mutta asiaan. Korvaukset, joita haetaan ei käy minun kaaliini. Jos varastan cd-levyn, niin joudun sen maksamaan, Jos varastan mp3 tiedoston joudun maksamaan oman kappaleeni lisäksi kaikkien ko kappaleen varastaneiden puolesta. -> Jos RIAA on jostain kappaleesta korvauksen saanut on muiden varastama kappale jo maksettu?
I-diootti
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.