Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Tarkoitus ei ole loukata yksilönvapautta”

Itävalta sallimassa rikollisten seurantaa troijalaisilla

Itävalta sallii rikollisten tietokoneiden tarkkailun. Kuvassa Mayrhofenin laskettelurinne Itävallassa.
Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva

18.10.2007 01:55 (päivitetty 07:19) Itävalta on sallimassa ensimmäisenä maana Euroopassa rikollisten ja terrorismista epäiltyjen tietokoneiden vakoilua.

Maan sisäministeri Günther Platter ja oikeusministeri Maria Berger kiirehtivät kuitenkin ilmoittamaan, että tarkoitus ei ole loukata yksilönvapautta eikä lisätä valvontaa.

Poliisi ei siten saa laajoja oikeuksia tietokoneiden seurantaan. Esityksen mukaan poliisi voi tarkkailla rikollisten tietokoneita vain, jos kohdetta epäillään vakavasta rikoksesta, josta tuomitaan vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Lisäksi poliisin pitää hankkia oikeuden lupa tarkkailuun.

- Viranomaiset ovat oppineet käyttämään valvontamenetelmiä internetissä. Meidän pitää myös pysyä kehityksessä mukana. Internethän on rikollisten tapaamispaikka, Berger totesi AFP:lle.

Troijalaiset lienevät yksi pääkeinoista tarkkailussa.
Esitys poliisin oikeuksista valmistuu helmikuuhun mennessä ja hyväksyntää odotetaan ensi kesänä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Itävalta on sallimassa ensimmäisenä maana Euroopassa rikollisten ja terrorismista epäiltyjen tietokoneiden vakoilua.
Digitoday
Huono 0
Internethän on rikollisten tapaamispaikka
Herramakiesus! Kielletään koko Internet saman tien! Loppuu kuin taikaiskusta piratismi, terrorismi, l-porno ja kaikki esivaltaa huolestuttavat aktiviteetit.
J2
Huono 0
Ja mitähän tapahtuu jos poliisi huomaa ettei kyseessä ollut henkilö ole millään tavalla kietoutunut rikolliseen toimintaan?

Ilmoitetaanko hänelle "Sori nyt, vakoiltiin sua vuos". Tuskin on turha miettiä tuleeko vahingonkorvauksia - eipä taida poliisi jaksaa edes asiasta ilmoittaa.
daP
Huono 0
Minusta tuo troijalaisen käyttön on rinnastettavissä täysin poliisin puheluiden salakuunteluoikeuteen, suomessakin sitä harrastetaan jos jotain epäillään törkeistä rikoksista, eikä siitä kukaan ole itkemässä.

Jos tarkemmin uutista lukee, niin siinä sanotaan selvästi edellytys, milloin poliisi saisi troijalaisia käyttää: "jos vankeusrangaistus on epäillystä rikoksesta 10v ja siihenkin oikeuden luvalla" . Ehdollinen käyttö on hieman eri asia kuin "sallittu kaikissa rikostapauksissa" ja veikkaisin, että piratismistä ei 10 vuoden kakkua itävallassa tipahda.

Mitä sitten jos poliisi tekee troijalaisen joka ei tee muuta kuin lähettää heille tietoa koneesta (tai he pääsevät koneeseen käsiksi silloin kun se on internetissä ja päällä)? Jos sieltä ei mitään tietoa häviä tai se ei aiheuta vahinkoja "tarkailtavan" koneelle niin miksi siitä pitäisi mitään korvausta maksaa? Eihän puhelinkuuntelun kohteeksi joutunutkaan saa korvausta, vai saako?
vastustus vastustamisen takia.
Huono 0
Johtaakohan tuo vielä sellaiseen lakiin, jonka perusteella sellaiset ohjelmat (virusskannerit ym.) ovat kiellettyjä, joilla voi tunnistaa / poistaa valtion virallisen troijalaisen :-)

Tuotahan voisi myöhemmin laajentaa myös esim. levyteollisuuden kopiosuojauksiin :-)
Jupp3
Huono 0
Johtaakohan tuo vielä sellaiseen lakiin, jonka perusteella sellaiset ohjelmat (virusskannerit ym.) ovat kiellettyjä, joilla voi tunnistaa / poistaa valtion virallisen troijalaisen :-)

Tuotahan voisi myöhemmin laajentaa myös esim. levyteollisuuden kopiosuojauksiin :-)

Tuosta ei ole pelkoa niin kauan kunnes tekijänoikeusrikoksesta saatu tuomio ei nouse neljään vuoteen, joka on raja tekniselle kuuntelulle Suomessa. Tosin TTVK ajaa röyhkeästi tällaista maksimirangaistuksen nostoa mutta mitä muuta tuolta lafkalta voi odottaa.
heh
Huono 0
Ja kuka vastaa troijlaisen tietoturvasta? Ts. tarkoitan, että sn hyvin epätodennäköistä etteikö tuollainen avaisi n+1 takaporttia koneeseen, jonka jälkeen ainakin koneella tapahtuu rikollista toimintaa...
Jani Saksa
Huono 0
vastustus vastustamisen takia. sanelihi: "Minusta tuo troijalaisen käyttön on rinnastettavissä täysin poliisin puheluiden salakuunteluoikeuteen..."

Kyllä koneelle asennettu vakoilutroijalainen vastaa esimerkiksi itse puhelimeen asennettavaa vakoilulaitetta. Puhelun kuuntelu vastaisi pikemminkin esimerkiksi verkkoliikenteen seuraamista ja tunnistamista operaattoritasolla.

Tällaisessa toiminnassa riittää kyllä vaaroja. Suurimpia niistä lienee tuo Janin mainitsema takaporttien asennus.

Tämä lakihan ei vielä ole kauhean ongelmallinen. Ongelmallinen on se tie, jolle tämä laki johtaa: pienennetään vakavuustasovaatimuksia, kovennetaan menetelmiä... sitä rataa...
Vastustamisen vastustaminen vastustamisen takia
Huono 0
Vaarana tuossa ei ole pelkästään se että jos kyseinen troija availee paljon takaportteja joita voi muutkin hyödyntää.

Jos yhtiöt jotka tekevät virustorjuntoja tekee kyseisen valtion kanssa sopimuksen ettei heidän tuotteensa löydä kyseistä troijaa niin sitä samaa kyseistä troijaa tulee varmasti käyttämään tuon maan rikolliset omissa puuhissaan. Mikäs sen mahtavampaa kuin lähettää tukinnasta vastaavan poliisin yksityiselle tietokoneelle sama troija jota ei voi löytää ja saa kenties tutkintaan liittyvää materiaalia haltuunsa.

Tuohan olisi rikollisten kannalta paras mahdollinen laki ja jos vielä yhtiöt tekee tuon verran yhteistyötä valtion kanssa troijan säilymiseksi niin sitä samaa troijaa käytettäisiin varmasti laittomuuksiin. Ja vaikka poliisin omat resurssit valmistaisivat tuon troijan tai se teetettäisiin tilaustyönä niin varmasti se leviää rikollistenki käytettäväksi.

Aivan turha on kuvitella että troijan lähdekoodit pysyisi salassa muilta.
Foster
Huono 0
Ja kuka vastaa troijlaisen tietoturvasta? Ts. tarkoitan, että sn hyvin epätodennäköistä etteikö tuollainen avaisi n+1 takaporttia koneeseen, jonka jälkeen ainakin koneella tapahtuu rikollista toimintaa...

Ja kuka vastaa siitä, että troijalainen yleensä toimii? Windows pakolliseksi kaikille vai?
Lasse
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.