Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ristiriitaista tietoa liikkeellä

Kiinalaiset: hakukoneiden liikennettä ei ole kaapattu

Väitteiden mukaan amerikkalaisten hakukoneiden liikennettä on ohjailtu kiinalaiseen Baidu.comiin.

21.10.2007 07:03 Kiinalaiset internetin käyttäjät ihmettelevät väitteitä, joiden mukaan amerikkalaisten hakukoneiden kiinankielisten versioiden liikennettä on ohjattu kiinalaiseen Baidu.comiin. "Kaappauksista" kerrottiin torstaina useilla verkkosivuilla ja Google kertoi, etteivät sen kiinalaissivut toimineet kunnolla.

Kuusi kiinalaista internetin käyttäjää kertoi eilen IDG Newsille, että Googlen, Microsoftin ja Yahoon hakupalvelut kuitenkin toimivat ja ettei liikennettä ohjattu Baidu.comiin. Yksi käyttäjä ei kuitenkaan ollut päässyt Googleen kolme päivää aikaisemmin, mutta silloinkaan liikenne ei ohjautunut Baiduun.

Kaappausväitteitä esitettiin torstaina esimerkiksi TechCrunch- ja Search Engine Roundtable -sivustoilla. Googlesta kerrottiin uutistoimisto AFP:lle, että sivut eivät toimineet halutusti. Microsoft kertoi tutkivansa asiaa.

Kiina estää pääsyn monille verkkosivustoille - joskus satunnaisesti. IDG Newsin mukaan esimerkiksi keskiviikkona kiinalaiskoneilta ei päässyt Wikipediaan eikä YouTubeen. Flickr-kuvapalveluun taas pääsi katselemaan kuvia, vaikka joskus sivustolle ei ole päässyt Kiinasta ollenkaan. 

Vaikka liikennettä ei olisikaan siis tällä viikolla ohjattu Baidu.comiin, niin kuitenkin tapahtui vuonna 2002 - juuri ennen Kiinan kommunistisen puolueen viime kokousta. Silloin liikennettä ohjattiin Baidun lisäksi muihinkin kiinalaisiin hakupalveluihin, mutta niin ei käynyt kaikkien käyttäjien kohdalla. Analyytikoiden mukaan ohjaamisen takana eivät olleet Kiinan viranomaiset.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.

.