Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kahden vuoden aikana

Tutkimus: Verkkohyökkäykset hypähtivät 540 prosenttia

23.10.2007 09:38 Verkkohyökkäykset eri puolella maailmaa ovat lisääntyneet 540 prosenttia tammikuusta 2005 tammikuuhun 2007, ilmenee Trend Micron tutkimuskeskuksen TrendLabsin keräämistä tiedoista.

Monet peruskäyttäjät eivät kuitenkaan ole huolestuneita uusien uhkien takia. Trend Micron mukaan syy tähän voi olla se, että uudet uhkat ovat hiljaisia ja näkymättömiä.

Trend Micron uhkiin liittyvä tutkimus ja tutkimuksen tulokset osoittavat, että roskapostin määrä on lisääntynyt vuodesta 2005 vuoteen 2007. Tästä huolimatta yhä harvemmat työntekijät Yhdysvalloissa tiesivät vastaanottaneensa roskapostia.

Brittien mielestä turvallisuusuhkat ovat ylipäänsä vaarattomampia vuonna 2007 kuin vuonna 2005. Saksalaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että kaikki uhkat ovat muuttuneet vakavammiksi viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Näkemykset perustuvat Trend Micron teettämään laajaan käyttäjätutkimukseen, johon osallistui 1 200 peruskäyttäjää Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta, Saksasta ja Japanista.Tuloksia on verrattu vuonna 2005 tehtyyn vastaavanlaiseen tutkimukseen.

Muutokset TrendLabsin jäljittämän roskapostin määrässä johtuvat kuvaroskapostin lisääntymisestä sekä uudesta tekniikasta, joka tunnistaa ja estää kuvaroskapostia.

Tutkimukseen osallistuneiden mielestä myös vakoiluohjelmien määrä on vähentynyt – Yhdysvalloissa 41 prosentista (2005) 35 prosenttiin (2007), Saksassa 23 prosentista (2005) 19 prosenttiin (2007) ja Isossa-Britanniassa merkittävästi 42 prosentista (2005) 26 prosenttiin (2007).

Tutkimuksen mukaan on todennäköistä, että vakoiluohjelmien väheneminen johtuu samasta syystä kuin roskapostinkin väheneminen: hyökkäykset ovat yhä monimutkaisempia, eivätkä peruskäyttäjät tunnista uusia, hiljaisia haitallisten koodien asennuksia.

Älykkäämpien roskaposti- ja verkkokalasteluhyökkäysten ja hyökkäysten määrän kasvamisen takia yritysten peruskäyttäjien koulutus on Trend Micron mukaan yhä tärkeämpää. Roskaposti- ja verkkokalasteluhyökkäykset ovat epämiellyttäviä ja sisältävät usein linkkejä internet-sivustoihin, joissa on haitallisia koodeja. Tällaisten linkkien aiheuttamat tartunnat muodostavat vakavan uhkan, koska hyökkäysten uhrit ovat haavoittuvaisia henkilökohtaisten ja yritykseen liittyvien tietojen kaappausten suhteen.

Vaikka joidenkin maiden peruskäyttäjät tunnistavat uhkien vakavuuden, he ovat silti taipuvaisia ottamaan riskejä ja avaamaan epäilyttäviä dokumentteja tai linkkejä työkoneiltaan. He eivät välttämättä tunne olevansa vastuussa työhönsä liittyvistä turvallisuuskysymyksistä, sillä he luottavat yrityksen it-palveluihin. Sen sijaan he kantavat enemmän vastuuta kotikoneistaan, sillä niiden kautta heidän henkilökohtainen turvallisuutensa on uhattuna.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Verkkohyökkäykset eri puolella maailmaa ovat lisääntyneet 540 prosenttia tammikuusta 2005 tammikuuhun 2007, ilmenee Trend Micron tutkimuskeskuksen TrendLabsin keräämistä tiedoista.
Digitoday
Huono 0
Jokin tietoturvayhtiö on sitä mieltä, että kaikkien pitäisi antaa heille rahaa tai ovat välittömässä vaarassa? Täysin ennenkuulumatonta. Onneksi joku sentään ajattelee kuluttajan parasta...
Pertti
Huono 0
Kuten olen muillekkin medioille sanonut, sanon tännekkin. Toimittajan tulisi aina laittaa esille määrä jos prosenteista puhutaan. 540% mistä? Uutisiin on hyvä alkaa lisäämään myös lähteet.

Iltapaskat nyt on eriasia kuin tämä media, mutta esimerkin vuoksi, siellä oli uutinen jossa mainittiin että väärennettyjä rahoja on tänä vuonna liikkeellä 60% enemmän kuin viimevuonna eikä koko 'uutisesta' selvinnyt paljonko niitä oli viimevuonna tai paljonko on tänä vuonna. Lähteeksi oli kyllä mainittu STT johon lähetinkin sähköpostia ja sanoin että kannattais laittaa ne luvut esille. STT:ltä tuli vastaus jossa oli koko uutinen ja siinä myös konkreettiset luvut väärennettyjen rahojen kappalemääristä. Iltapaskat oli ite poistaneet luvut, jonka ymmärtää, nehän toimivat sensaatiohakuisesti. "viime vuonna kuoli 2 ihmistä heroiniin, tänä vuonna 6 ihmistä. " = ei hyvä. "Heroiinin kuolleiden ihmisten määrä noussut 200%" = hyvä.
Lukekaa ajatuksella, ei oo kettuilua
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.