Kopiosuojaus tekee Windowseista haavoittuvaisia

Kuva: Niko Jylhä
6.11.2007 15:18 Microsoft ja Safedisc-kopiosuojausta kehittävä Macrovision ovat ilmoittaneet työskentelevänsä haavoittuvuuden kanssa, joka voi altistaa Windows XP- ja Server 2003-käyttöjärjestelmät kokonaan hyökkääjälle. Microsoftin mukaan haavoittuvuutta on jo rajatusti käytetty maailmalla.
Macrovisionin Safedisc-kopiosuojaukseen liittyvä haavoittuvuus löydettiin lokakuun 19. päivä. Haavoittuvuus julkaistiin lokakuun 22. päivä. Microsoft kertoo olevansa jo tietoinen haavoittuvuutta hyödyntävistä rajoittuneista hyökkäyksistä.
Haavoittuvuus on sinänsä paha, että Macrovisionin suojauksen Windows-ajuriosa kärsii muistin korruptiovirheestä, jonka avulla paikallinen hyökkääjä voi hankkia käyttöjärjestelmän pääsyn ytimen toimintatilaan ja vallata kohdekoneen kokonaan. Ytimen toimintatilasta on täysi pääsy kaikkiin laiteresursseihin, kuten esimerkiksi keskusmuistin sisällön muokkaamiseen.
Haavoittuvuuden hyödyntämiseen tarvitaan todennäköisesti jokin perustason sähköpostilla tai pikaviestimillä hoituva huijausjuoni, jonka lopputuloksena käyttäjä avaa haavoittuvuutta hyödyntävän haittatiedoston.
Vaikka kyseessä on kolmannen osapuolen ohjelmisto, Microsoft on julkaissut tapauksesta jopa erillisen tietoturvatiedotteen. Kopiosuojauksen secdrv.sys-ajuri toimitetaan Windows XP:n ja Server 2003:n sekä Vistan mukana. Microsoftin mukaan Vista ei kuitenkaan kärsi haavoittuvuudesta.
Macrovision on ehtinyt julkaista haavoittuvuudella jo päivityksen. Sen voi ladata yhtiön kotisivuilta. Microsoft puolestaan julkaissee päivityksen osana kuukausittaista päivitystiistaitaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin
27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (12)
Silti, pointtisi että kopiosuojaus aiheuttaa ongelmia on ihan oikein - näitä tulee vielä tulevaisuudessa lisää ja huomattavasti pahempia.
Ei sinänsä, että minulla olisi lämpimiä ajatuksia kopiointisuojauksia kohtaan, mutta ei niitä nyt kaikesta pahasta voi syyttää.
Löytyi ServicePackFiles- ja System32 -kansioista, päiväys 16.9.2002. Voiko poistaa?
Mutta ehkä kannattaisi miettiä uudestaan tuota kopiointijuttua ohjelmistotalojen puolelta. Niille, ketkä ohjelmistoja laittomasti levittävät (varsinkin ansiotarkoituksessa), nämä ovat vain pieni hidaste, mutta normaalikäyttäjille näistä ei tule mitään lisäarvoa, vain haittaa. Käytetyt rahat voisi varmaankin käyttää viisaamminkin. Älkääkä lukeko tätä viestiä piratismin kannatusviestinä, sitä se ei ole, mietin vain noiden suojauksien järkevyyttä pitemmän päälle kaikkien kannalta.