EU käänsi takkinsa lentomatkustajien tiedonkeruussa

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
7.11.2007 12:33 Hävittyään kädenväännön lentomatkustajien tietojen keräämisestä ja tallentamisesta Yhdysvalloille, EU käänsi takkinsa. EU-komissio haluaa nyt itsekin kerätä lentomatkustajilta sähköposti- ja luottokorttitietoja.
Komissio esitteli tiistaina asiaa koskevan luonnoksen. Se vaatii seuraavaksi kaikkien 27 jäsenmaan hyväksynnän tullakseen laiksi. Nämä tiedot yhdessä reittitietojen kansa voidaan tallentaa jopa kolmeksitoista vuodeksi.
Lentomatkustajilta vaaditaan muun muassa luottokorttitietoja, puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita. Viranomaiset pääsisivät kiinni näihin tietoihin asianmukaiset luvat saatuaan vakavien rikosten selvittämiseksi ja terroristien löytämiseksi.
Komissio ei ehdota omaa keskusrekisteriä näille tiedoille, vaan niitä kerättäisiin kunkin jäsenmaan omiin rekistereihin.
Käytännössä tämä luo tilanteen, jossa viranomaiset voivat vielä vuosienkin kuluttua löytää esimerkiksi terroristiyhteyksistä epäillyn henkilön sähköpostiosoitteen ja luottokortin tiedot lentoyhtiön välittämistä matkustustiedoista ja hakea luvat niiden penkomiseen tuomioistuimelta, Helsingin Sanomat kirjoitti.
Tietoihin kiinni pääsevät voisivat vuosien kuluttua selvittää ihmisten aiempia liikkumisia, yhteyksiä muihin ihmisiin. Se auttaisi myös puhelimen salakuuntelua käynnistämistä.
Tiedonkeruu koskisi nimenomaan EU:n rajat ylittäviä lentoja eikä niitä ehdotuksen mukaan tallennettaisi EU:n sisäisillä lennoilla.
Järjestelmän olisi määrä Yhdysvaltain esimerkkiä ja suodattaa pois tiedot ihmisten uskonnosta rodusta tai poliittisista mielipiteistä, jos ne käyvät ilmi matkustustiedoista.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio yllättyi ehdotuksesta, josta hän kuuli vasta pari päivää sitten.
- Tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, Aarnio sanoi Helsingin Sanomissa.
- Jos maailma on siihen mennyt, että tällainen tarve on myös EU-puolelta olemassa, niin sitten varmaan EU-kansalaisille on jätetty jotain kertomatta.
Aarnio sanoo, että ehdotus vaatisi paljon pohdintaa poliisihallinnon, tietojärjestelmien ja tietosuojavalvonnan osalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolueella mahdollisuus useisiin EU-paikkoihin
27.05.2009 Gallupit lupaavat Ruotsin piraattipuolueelle jopa kahdeksan prosentin kannatusta. Se riittäisi useisiin paikkoihin EU-parlamentissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (12)
Meneekö lentolipun osto sitten näin:
"Hei olen Niilo Nöösö, sähköpostiosoitteeni on nn@gmail.com ja ajattelin tuota tiliä käyttäen suunnitella pommihyökkäyksiä. Yksi lentolippu New Yorkiin kiitos."
Hei haloo...
Mielummin menen vaikka laivalla prkl.
Omalta kohdalta voi sanoa, että muissa lausunnoissa havaittujen ristiriitojen ja kokemuksen perusteella "epäilys" on vaihtunut jonkinasteiseen tietoon (ei tosin absoluuttiseen tietoon). Voin sanoa, että verukehan tuo minusta on.
Ja tuntuisi kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu unohtuvan: onko kaikilla vanhemmilla ihmisillä sähköpostiosoitetta jota "luovuttaa". Onko kaikilla "luottokortit" kun käteiselläkin matkan voi maksaa?
"hanki puhelin, maksa luottokortilla ja hanki vielä sähköpostiosoite niin pääset lennolle"
Jaa kännykkänumero - Siis se jota et koskaan käytä mihinkään tärkeään yhteydenpitoon vai se prepaid ...
Jaa mikä luottokortti? - Minähän maksan aina käteisellä turvallisuussyistä ...
Joo ...