Brittiverottaja kadotti 25 miljoonan ihmisen tiedot

20.11.2007 21:54 Britannian suurin tieto-onnettomuus kuohuttaa koko maata. 25 miljoonan ihmisen tiedot kadottaneen vero- ja tulliviraston johtaja on eronnut.
Her Majesty's Revenue and Customs eli Kuninkaallinen vero- ja tullivirasto on kadottanut kaksi cd-levyä, jotka sisälsivät maan kaikki lapsilisiä saavien perheiden tiedot. 7,25 miljoonan perheen tietomassa koskettaa BBC:n mukaan 25 miljoonaa ihmistä.
BBC:n mukaan tietokantaa ei ole salakirjoitettu, mutta tiedot oli suojattu salasanalla.
Tietokannassa on ihmisten nimet, osoitteet, syntymäajat ja pankkitilitiedot. Mukana on myös Suomen henkilötunnusta vastaava kansallinen vakuutusnumero.
Vero- ja tulliviraston matalan tason virkailija lähetti cd:t tavallisessa sisäisessä postissa valtakunnan tilintarkastusvirastolle 18. lokakuuta, mutta ne eivät koskaan päässeet perille. Lähetystapa oli vastoin tietoturvamääräyksiä ja johti viraston johtajan Paul Grayn eroon.
Poliisi selvittää asiaa. Sen mukaan tietokannassa on riittävän yksityiskohtaiset tiedot monenlaiseen identiteettivarkauteen perustuvaan huijaukseen. Poliisi mainitsee esimerkkinä matkapuhelintilien avaamisen.
Viranomaisten mukaan tähän mennessä ei ole saatu mitään merkkiä siitä, että tiedot olisivat joutuneet vääriin käsiin. Ihmisiä kehotetaan kuitenkin olemaan erittäin tarkkoina pankkiasiointiin liittyvien poikkeavuuksien suhteen.
Kuninkaallinen vero- ja tullivirasto on avannut puhelinpalvelun vastaamaan ihmisten kysymyksiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (23)
Toivottavasti Suomen verottaja tarkistaa samantien käytäntöjään. Ei niin kiinnostaisi alkaa selittelemään, etten MINÄ harrasta rahanpesua miljoonien saavuttua tilille.
Palkatkaa nyt hemmetti oikeita toimittajia näiden pilipali-toimittajien tilalle.
... kunnolla!
" 25 miljoonan ihmisen tiedot kadottaneen vero- ja tulliviraston johtaja on eronnut. " Eiköhän tuossa sanota 25 miljoonaa? Tuo lukusi 7,25 on perheiden määrä, ei henkilöiden.
On se ihmeellistä kun ei osaa lukea :)