McAfee: Vistan kuherruskuukausi päättyy

Hyökkääjät ryhtyvät pommittamaan Windows Vistaa uudella tarmolla ensi vuonna, McAfee ennustaa.
Kuva: Niko Jylhä
23.11.2007 13:44 Tietoturvayhtiö McAfee arvioi, että ensi vuonna Windows Vistasta raportoidaan jo huomattavasti enemmän haavoittuvuuksia kuin tänä vuonna ilmoitetut 19 kappaletta.
- Vuonna 2008 Windows Vistan suosio kasvaa ja se tulee todennäköisesti ylittämään kymmenen prosentin markkinaosuuden. Vistan yleistyessä hyökkääjät ja haittaohjelmien valmistajat alkavat todenteolla etsiä keinoja käyttöjärjestelmän puolustuksien murtamiseen, McAfee kirjoittaa.
Kyseessä on yksi yhtiön jakelemista ennusteista koskien ensi vuoden tietoturvauhkia. Muut ennustukset liittyvät esimerkiksi web 2.0:aan, voip-iskuihin ja mainosohjelmiin.
McAfee Avert Labs varoittaa internetin puhepalvelujen eli voip-yhteyksien käyttäjiä lisääntyvistä uhista ensi vuonna. Firma povaa 50 prosentin lisäystä voipiin kohdistuviin uhkiin ensi vuonna.
- Jo tänä vuonna voip-sovellusten raportoitujen haavoittuvuuksien määrä on yli kaksinkertaistunut vuoteen 2006 verrattuna. Olemme nähneet useita kovan luokan tapauksia, joissa on puhelimitse kalasteltu tietoja (vishing) tai harjoitettu puhelinkrakkerointia (phreaking).
Internetin sosiaaliset web 2.0 -palvelut ovat lisänneet suosiotaan siinä määrin, etteivät rikolliset malta pitää näppejään niistä erossa. Hyökkääjät käyttävät sivustoja uutena keinonaan harjoittaa tiedonkeruuta ja levittää haittaohjelmia, ja ensi vuonna tilanne pahentunee McAfeen mukaan selvästi.
Verkkourkinnan osalta McAfee arvelee rikollisten kohdistavan toimintaansa entistä enemmän vähemmän suosittuihin verkkopalveluihin, koska he tietävät ihmisten useimmiten käyttävän samoja käyttäjänimiä ja salasanoja. Isot sivustot ovat myös entistä riskialttiimpia kohteita niiden kasvaneen tietoturvan ja nopeutuneen reagoinnin vuoksi.
Bot-ohjelmilla kaapattujen tietokoneiden armeijoiden kasvaessa entisestään ja verkkopelaajien joutuessa nykyistä useammin salasanoja vohkivien troijalaisten uhreiksi, on ensi vuodelle luvassa valopilkkukin. Tietokoneelle tunkevat mainosohjelmat ovat vähenemässä muun muassa oikeusjuttujen ja kielteisen palautteen myötä. McAfeen mukaan tärkeimmät pelaajat on jo potkittu ulos tältä kentältä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sivosella yli neljännes SysOpen Digiasta
09.02.2007 SysOpen Digian pääomistaja, Pekka Sivonen on nostanut omistuksensa yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä 25,03 prosenttiin.
Kolme vuotta sitten
Effi: Nettipokerin esto vie loputtomaan sensuurin kierteeseen
09.02.2009 Sananvapautta ja yksityisyyttä puolustavan Electronic Frontier Finlandin, Effin mukaan nettipokerin torppaamiseksi on esitetty estolistoja kielletyille verkkokasinoille, mikä järjestön mukaan voi johtaa loputtomaan sensuurin kierteeseen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 16:34
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi











