Web-haavoittuvuuksilta ja käyttäjien hyväuskoisuudelta on vaikea suojautua

Kuva: Niko Jylhä
28.11.2007 11:03 Tietoturvatutkimukseen ja -koulutukseen keskittynyt Sans Instituten mukaan vuoden aikana tietoturvauhissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Hyökkääjien törmätessä entistä parempiin turvatoimiin, he keskittyvät entistä tehokkaammin helposti huijattaviin käyttäjiin ja tilaustyönä tehtyihin sovelluksiin.
Aiemmin hyökkääjät käyttivät lähinnä yleisesti käytössä olevien ohjelmistojen vikoja.
Sansin kokoama vuoden 2007 top20-tietoturvariskit -lista keskittyy lähinnä uusiin hyökkäystekniikoihin. Tietoturva-asiantuntija kuitenkin muistuttaa, että vanhojakin haavoittuvuuksia käytetään edelleen automatisoitujen hyökkäysohjelmien avulla.
Kuluvan vuoden suurimpia tietoturvariskejä olivat muun muassa kriittiset haavoittuvuudet web-sovelluksissa. Näihin Sansin mukaan auttaa web-sovelluspalomuurit, sovellustietoturvan skannaukset, lähdekoodin testaustyökalut ja ohjelmistopenetraatiopalvelut. Tärkeimmäksi varotoimenpiteeksi Sans kuitenkin listaa tietoturvan hanskaavien web-sovelluskehittäjien hyödyntämisen.
Toinen vuoden suurimpia tietoturvaongelmia ovat helposti huijattavat tietokoneiden käyttäjät. Näihin kuuluu helposti myös johtokuntaa, it-henkilöstöä ja muita, joilla on laajemmat oikeudet tietojärjestelmiin.
Käyttäjälähtöisiin ongelmiin ei ole juuri muita ratkaisuja kuin tietoturvakoulutus ja uusien monitorointi- ja selvitysjärjestelmien pystytys.
Kolmantena riskinä listalla tulevat selaimet ja sähköpostiohjelmistot sekä lisäksi nykyään myös internet-asiakasohjelmina toimivat toimisto- ja mediasoitinohjelmistot. Näiden turvaksi tarvitaan jatkuva tietoturvapäivittäminen, haavoittuvuuksien jatkuva skannaus ja nopea reagointi mahdollisiin ongelmiin sekä tiukasti kuristetut palomuurit ja tunkeutumisenestojärjestelmät sekä ajan tasalla oleva virus- ja vakoiluntorjuntaohjelmistot.
Neljäntenä riskiryhmänä Sans pitää palvelinohjelmistoihin liittyviä ongelmia. Näihin purevat pitkälti samat aseet kuin asiakasohjelmistojen suojaamiseen.
Viidentenä listalla ovat tietoturvakäytännöistä ja näiden käytäntöjen noudattamisesta johtuvat ongelmat. Laajat käyttöoikeudet ja luvattomat laitteet heikentävät tietoturvaa. Myös kryptaamattomat kannettavat tietokoneet ja ulkoiset tallennusmediat aiheuttavat ongelmia. Paras ratkaisu näihin ongelmiin on poikkeukseton tietoturvakäytäntö, jatkuva valvonta ja kovat rangaistukset käytäntöjen rikkomuksista.
Ongelmiksi Sans listaa myös pikaviestinohjelmistot, vertaisverkko-ohjelmistot ja nollapäivän hyökkäykset. Näihin purevat vain entistä tiukemmat tietoturvasuojaukset ja -käytännöt.
Listan vuoden kuumimmista haavoittuvuuksista voi lukea kokonaisuudessaan Sansin top20 2007 security risks -sivustolta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi











