Yhdysvalloissa 8,3 miljoonaa identiteettivarkauden uhria

Kuva: Niko Jylhä
28.11.2007 09:52 Yhdysvaltain kauppakomissio FTC:n selvityksen mukaan identiteettivarkauden uhriksi joutui 8,3 miljoonaa maan täysi-ikäistä kansalaista vuonna 2005.
FTC:n selvityksen mukaan uhreista 3,2 miljoonaa kärsi luottokorttien väärinkäytöksistä.
Suurin piirtein saman verran uhreista kärsi muiden tunnusten tai tietojen hyväksikäytöistä.
Vajaat kaksi miljoonaa ihmistä kärsi henkilötietojensa käytöstä uusien tilien avaamisessa ja muiden petosten apuvälineinä. Identiteettivarkauksien uhreiksi joutuneet edustavat 3,7 prosenttia maan kaikista aikuisista.
Identiteettivarkauksien kustannukset niiden kohteiksi joutuneille vaihtelevat hyvin paljon. Noin puolessa tapauksista varkaiden hyöty henkilötiedoista rajoittui viidensadan dollarin tai halvempien tuotteiden tai palveluiden hankintaan. Kymmenesosa uhreista kuitenkin ilmoitti varkaiden aiheuttaneen vähintään 6 000 dollarin menetykset.
Tutkimuksessa kyseltiin myös uhrien ajankäyttöä varkauksien selvittämiseen. Vastanneiden selvitysajan mediaaniaika oli neljä tuntia. Kuitenkin kymmenes vastanneista kertoi kuluttaneensa vähintään 55 tuntia ongelmien ratkomiseen.
Uhrien salapoliisityöhön uhraaman ajan lisäksi jälkipyykkiin kului jonkin verran rahaakin. Yli puolet uhreista ei joutunut maksamaan varkauksien jälkipyykistä. Kymmenesosalla kuitenkin paloi 1 200 dollaria tai enemmän jälkipyykin hoitoon.
Suorien rahallisten maksujen lisäksi yli kolmannes vastanneista kertoi myös kärsineensä erilaisista luottoanomusten hylkäyksistä, rikostutkimukseen joutumisesta ja muista heidän nimissään tehtyjen petosten selvittelystä.
Yli puolet vastanneista ei osannut sanoa, kuinka heidän henkilötiedot varastettiin. Varkauksista tienneistä 16 prosenttia epäili varkaaksi jotain tuttua.
FTC:n eilen julkistamassa kyselytutkimuksessa haastateltiin satunnaisotannalla valittuja 5 000 uhria kesällä 2006.
Tämän selvityksen mukaan identiteettivarkaudet ovat pysyneet suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2003 tehdyssä selvityksessä.
Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin analyytikko Avivah Litan kritisoi FTC:n raporttia tuoreeltaan. Hänen mukaansa raportin tutkimusmenetelmä on viallinen.
- Uskon, että FTC viivytti raportin julkaisemista juuri sen takia, Litan sanoi USA Todayn mukaan.
Litan kirjoitti aikaisemmin tänä vuonna raportin, jonka mukaan 15 miljoonaa täysi-ikäistä amerikkalaista joutui identiteettivarkauden kohteeksi elokuussa 2006 päättyneen 12 kuukauden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää
11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (5)
Mutta 8,3 miljuunaa on aika paljon - mikähän on luku vuodelle 2006 eli onkohan se 6 miljoonaa vai 16,6 miljoonaa?
Toimittajalle kotiläksyä etsiä uudempaa tilastoa.
Veikkaan, että holtittomien facebook- ja muiden hypetysten jälkeen luku on 8,3 x 2....
Eiköhän tuo liene dementian oire?