Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahti uudisti yleisohjeen vuodelta 2001

Tietoturva lähtee henkilöstön hyvinvoinnista

Edellinen ohjeistus oli vuodelta 2001. Nyt kiinnitetään huomiota muun muassa henkilöstön hyvinvointiin.
Kuva: Matias Mäki

3.12.2007 15:18 Valtionhallinnon tietoturvaelin Vahti päivitti tietoturvallisuuden yleisohjeensa vuodelta 2001. Uuden ohjeistuksen perusviesti on, että tietoturva ei ole erillinen tietotekniikan saareke, vaan kuuluu kiinteästi kaikkeen toimintaan.

Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmän Vahti-julkaisu Tietoturvallisuudella tuloksia – yleisohje tietoturvallisuuden johtamiseen ja hallintaan käsittelee tietoturvallisuutta erityisesti sen johtamisen kannalta ja toimii valtion tietoturvatyön yleisohjeena.

Yhtä lailla organisaation johto kuin henkilöstökin vastaavat toimintojen, palvelujen, prosessien ja järjestelmien tietoturvallisuuden tasosta. Tietoturvallisuus on organisaation toiminnan laatutekijä sekä hyvän tiedonhallinta- ja hallintotavan perusta. Säädökset velvoittavat organisaatioita ja niissä työskenteleviä huolehtimaan toimintansa tietoturvallisuudesta.

Johdon tehtävänä on osana omaa johtamistoimintaansa varmistaa organisaation toiminnan tietoturvallisuus. Ohjeen mukaan korkean tietoturvallisuuden tason saavuttamiseksi henkilöstön hyvinvointiin ja motivointiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kyllästynyt työntekijä ryhtyisi hetimiten tietovarkaaksi.

- Motivoitunut henkilökunta hoitaa tietoturvankin paremmin. Motivaatio parantaa huolellisuutta; jos työntekijä esimerkiksi lähettää sähköpostin väärälle henkilölle, jo silloin tietoturva voi murtua, huomauttaa neuvotteleva virkamies ja Vahtin puheenjohtaja Mikael Kiviniemi valtiovarainministeriöstä.

Ohje korvaa aiemman Vahti-julkaisun "1/2001 Valtion viranomaisten tietoturvallisuustyön yleisohje", joka on nyt uudistettu perusteellisesti. Ohje toimii johdantona kattavaan Vahtin tuottamaan, erityisesti hallinnon käyttöön tarkoitettuun tietoturvallisuutta koskevaan ohje- ja suositusmateriaalin.

- Vahti-ohjeisto kaiken kaikkiaan on vuoden 2001 jälkeen laajentunut hyvin paljon. Tämän ohjeen roolina on ollut toimia kokonaisohjeena laajaan tietoturvan kenttään. On myös tapahtunut jonkin verran säädöskehitystä, ja tietoturva-asioissa kaikkinensa on tapahtunut hyvin paljon kehitystä. Tässä ei nyt ole uudistettu vain yksittäisiä lukuja, vaan yleisohjeeseen on tullut aivan uusia osioita, Kiviniemi korostaa.

Ohjeen liitteistä esimerkiksi löytyy taulukoita, joista selviää, mitä eri tehtävärooleissa toimivien henkilöiden pitäisi tietoturvan osalta tehdä. Kyse on siis hyvistä käytännöistä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.