Sampo Pankki torjuu kalastelijoita ja urkkijoita javalla

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
7.12.2007 15:40 Verkkopankit joutuvat kaivamaan uusia vallihautoja kalastelijoita ja muita verkkorikollisia torjuakseen. Sampo Pankki ilmoitti ottavansa käyttöön java-pohjaisen tietoturvaratkaisun ensi maaliskuussa.
Pankin mukaan java-teknologia takaa entistä joustavamman ja tehokkaamman verkkoon kohdistuvien turvallisuusuhkien torjunnan. Sen myötä verkkopankkia voidaan tarvittaessa päivittää aiempaa nopeammin verkkohyökkäyksiä vastaan.
Uusi ratkaisu on interaktiivinen siinä mielessä, että se vaatii asiakkaan tietokoneelta aiempaa parempaa yhteensopivuutta verkkopankin kanssa. Yhteensopivuus edellyttää, että asiakkailla on tietokoneillaan java-ohjelmisto. Sellaisen voi ladata ilmaiseksi internetistä.
Sampo-verkkopankissa aloitetaan kampanja, jonka myötä asiakkaita ohjataan päivittämään tietokoneensa. Pankin arvion mukaan suurin osa asiakkaista käyttää jo tällä hetkellä verkkopankkia uuden ohjelmiston kanssa yhteensopivilla tietokoneilla.
Turvaratkaisu edellyttää, että asiakkaan tietokoneessa on Java Runtime -ohjelmiston 1.4.2_03 tai sitä uudempi versio. Verkkopankin asiakas voi varmistua ohjelmistoversiostaan klikkaamalla sivustolla tarjottavaa tarkistuslinkkiä.
Javan vahvuuksiin kuuluu se, ettei pankkikäynneistä jää jälkiä tietokoneen muistiin.
Java-pohjainen ratkaisu tulee käyttöön samaan aikaan kuin Sampo Pankki siirtyy Danske Bankin omistukseen. Tanskassa ratkaisu on jo käytössä.
Nyt käytössä oleva sisäänkirjautuminen verkkopankkiin ei muutu uuden turvaratkaisun myötä. Kirjautuessa kysytään jatkossakin totuttuun tapaan asiakasnumeroa, tunnuslukua ja avainluvun turvalukuparia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Uusi Kindle tulee myös matkapuhelimiin
10.02.2009 Amazonin Kindle-e-kirjalukijassa on parempi akunkesto, enemmän muistia, puhesyntetisaattori -- ja sen ohjelmisto käännetään myös matkapuhelimiin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (35)
sehän nyt tietoturvaa hirveästi parantaa, että tunnuslukulista on taskussa mukana jotta kännykällä voi saldon katsoa..
ja voiko tuon java-uudistuksen jälkeen siltikään?
osuuspankissa saa itse valittua niin että saldon näkee käyttäjätunnuksella ja salasanalla ilman turvalukua.
mielestäni se että joku teoriassa voisi saldoni saada selville, ei ole mikään tietoturvauhka.
kun niitä rahoja sieltä ei silti ilman kertakäyttöistä turvalukua saa.
Erittäin huolestuttavaa -- mitään ei Danskella ole Nordean aiemmista sotkuista ilmeisesti opittu.
En ole ihan varma, mistä hihasta tuo 1.4.2_03 on nykäisty, mutta katsomalla Sunilta ikivanhoja realeasenoteseja, valintaa tuskin on tehty ainakaan tietoturvaperusteilla -- mikä ei ainakaan lisää homman luotettavuutta. Kaikki haisee vahvasti jollekin konsultille, jolla on ollut vasara myytävänään.
Kuten nimimerkistäni saattaa kyetä päättelemään, olen jossain määrin java-fani (työn pakosta ja onhan jotkut sen frameworkit mukavia ja kun ei tarvitse malloc:ia ja free:tä ...), mutta jokainen taliaivo, joka edelleenkään työntää javaa selaimeen, saa EJP:n virallisen Pälliaivo(tm)-sertifikaatin.
Eikun hetkinen, mitenkäs se taas olikaan...