Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tilanteen paheneminen tänä vuonna yllätti

Roskapostittajat nuuskivat urakalla uusia osoitteita

Kuva: Niko Jylhä

11.12.2007 16:28 Tietoturvayhtiö Symantec huomasi roskapostin määrän maailman sähköpostiliikenteestä kohonneen 72 prosenttiin marraskuussa. Yhtiön mukaan tämä johtui roskapostittajien ahkerista yrityksistä löytää uusia ja toimivia sähköpostiosoitteita.

Spammaajat lähettivät marraskuussa runsaasti tyhjiä viestejä "arvaamiinsa" sähköpostiosoitteisiin, Symantec kertoo blogissaan. Viestit, jotka eivät palautuneet virheellisen osoitteen vuoksi, tulkitaan toimiviksi ja lisätään osoitekirjaan tulevia hyökkäyksiä varten.

Vaikka Bill Gatesin vuoden 2004 ennustus roskapostin nujertamisesta kahdessa vuodessa oli täysin päin honkia, harva odotti roskapostin kasvavan niinkin dramaattisesti kuin nyt on käynyt, Symantec arvioi. Roskapostin määrä on kohonnut 56 prosentista vuonna 2006 kaikkien aikojen huippuunsa 72 prosenttiin kaikesta sähköpostiliikenteestä marraskuussa 2007.

Käytettyjä roskaamiskeinoja ovat esimerkiksi niin sanotut pumppaa ja dumppaa -osakehuijaukset, kun taas esiin ovat puskemassa Pekingin olympialaisilla ratsastavat viestit. Roskapostittaminen tunkee myös uusille alueille, kuten videoihin sekä tekstiviesteihin ja online-peleihin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.