FBI rakentaa maailman suurimman biometrisen tietokannan
23.12.2007 09:13 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI aikoo rakentaa maailman suurimman biometrisen tietokannan. Next Generation Identification-tietokannan kehittämiseen on varattu miljardi dollaria.
Asiasta kertoneen Washington Postin mukaan tietokannalla on tarkoitus parantaa henkilötunnistusta Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Tietokanta kokoaa yhteen paikkaan biometrisen informaation tunnistusta ja rikostutkintaa varten.
FBI on jo alkanut kerätä digitaalisia kasvokuvia, sormenjälkiä ja kämmenmalleja järjestelmistään tietokantaa varten. Tammikuussa FBI julkistaa kymmenvuotisen projektin, jonka tarkoitus on laajentaa tietojen hankintaa.
Myös uusia tietotyyppejä on suunnitteilla. Tiedostoihin voidaan sisällyttää silmän iriksen piirteiden ohella tietoja kasvojen muodosta, arvista ja jopa erityisista piirteistä liikkumisessa ja puhetavassa.
Kun järjestelmä on toiminnassa, poliisit ja tullit miehet voivat saada muutamassa sekunnissa tiedon siitä, onko epäilty terroristilistalla tai muuten etsitty rikollinen.
Järjestelmä palvelee tarvittaessa myös työnantajia. Niiden työntekijöiden sormenjäljet, joiden taustat on tutkittu, säilytetään uusia kyselyitä varten.
Maan alla Appalakkien vuoristossa sijaitsevan FBI:n Criminal Justice Information Services -laitoksen palvelimia voi käyttää noin 900 000 viranomaista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Onneksi asun melko lähellä Ruotsia..
Onneksi olkoon. Et verkkopankin tunnuslukuja sentään antanut, kun ei pyydetty? Vaan eipä kai sitä yksityisyyttään arvosta oikeasti, ennen kuin sitä törkeästi loukataan.